"He ovat siis nyt todella joutuneet kurjuuteen! Siis heidät itse on tehty kerjäläisiksi! Tuo ylpeä joukko! Kulkevatko he nyt ryysyihin puettuna ympäri maata kerjäten tuloksetta entisten tuttaviensa ovilla?"
"Ei, rouva hyvä", sanoi Mikael, "eräs henkilö huolehtii heistä."
"Kuka hullu se lie?" huudahti Terese intohimoisesti. "Miksi hän koettaa ehkäistä kohtalon pyörää kulussaan? Kuinka hän uskaltaa vetää huoneensa yli kirousta, joka on syöksevä hänetkin turmioon?"
Noëmi juoksi äitinsä luo ja pani molemmat kätensä hänen suunsa päälle. Sitten hän kietoi kätensä hänen kaulaansa ja sulki hänen suunsa suudelmilla.
"Äiti, kallis äiti, älä puhu noin. Älä huuda kirousta kenenkään päälle; minä en voi kuulla sinun suustasi sellaista. Ota nuo sanasi takaisin. Oi, salli minun suudella pois nuo häijyt sanat sinun huuliltasi!"
Tyttären suudelmat saattoivat Teresen jälleen tajuihinsa.
"Älä pelkää, pikku hupakko", hän sanoi pudistaen päätään. "Kiroukset ovat tyhjiä sanoja, jotka haihtuvat ilmaan. Meillä vanhoilla naisilla on ruma, taikauskoinen tapa kirota muita. Jumala ei ota huomioon poljetun madon kirouksia eikä kätke niitä sydämeensä tilinteon päivän varalle. Minun kiroukseni ei kohtaa ketään."
"Minua se on jo kohdannut", ajatteli Timar; "minähän se hullu olen, joka olen ottanut heidät huoneeseeni."
Noëmi yritti kääntää puhetta kukkiin.
"Sanokaa minulle, herra Timar, kuinka voisi saada sellaisen
Moggor-ruusun, jonka tuoksu huumaa?"