"Hahaha! Yllätinkö teidät? Iloitse toki, suloinen, rakas Terese-äiti; rakastettu vävysi on täällä; kuin haltiatar sukeltautuu hän esiin ruusumerestä! Hahaha!"
Tämän sanottuaan hän kääntyy Noëmin puoleen, mutta tyttö vetäytyy kiireesti pois hänen syleilystään, ja vasta nyt huomasi Teodor Kristyan kolmannen henkilön läsnäolon: Mikael Timarin.
Tämä huomio hillitsi hiukan hänen iloisuuttaan, mikä itse asiassa olikin vain teeskentelyä, juuri senvuoksi olikin hänestä kaksinverroin epämiellyttävää nähdä edessään henkilö, johon liittyi niin ikäviä muistoja.
"Vai niin, herra kirjuriko, terve mieheen!" tervehti hän Timaria. "Täälläkö taasen tapaamme toisemme? Lieneekö teillä taas turkkilainen pasha laivallanne? Hahaha! No, älkää peljätkö, herra kirjuri!"
Timar kohautti olkapäitään ja vaikeni.
Senjälkeen kääntyi Teodor uudelleen Noëmin puoleen. Hän otti hyväillen tyttöä vyötäisistä, mutta vastaukseksi työnsi tämä hänet luotaan ja käänsi pois kasvonsa.
"Anna tytön olla rauhassa", sanoi Terese lyhyesti ja ankaralla äänellä. "Mitä sinä nyt taas tahdot?"
"No, no, älä nyt aja minua ulos ennenkuin olen edes sisään ennättänyt! Kai minun on lupa sentään syleillä pikku morsiantani? Noëmi ei toki mene rikki, jos häntä katselen? Miksi sinä minua pelkäät?"
"Meillä on kyllin syytä siihen", sanoi Terese katkerasti.
"Älä pelkää, mammaseni. Tällä kertaa en ole tullut riistämään teiltä mitään; minä hankin teille päinvastoin paljon, paljon rahaa. Hoho! Suunnattomasti rahaa. Niin paljon, että sinä voit ostaa takaisin sen kauniin talon, jonka kerran omistit sekä siihen kuuluvat pellot ja puutarhasi Ostrova-saarella, sanalla sanoen kaiken, mitä olet kadottanut. Sinä saat kaiken takaisin. Minä tiedän velvollisuuteni olevan hyvittää isäraukkani rikkomukset sinua vastaan."