"Vaiti kirjuri! Mitä te siitä ymmärrätte? Te tunnette vain maissia ja kauraa, mutta ette taida ikänänne olla nähnyt timanttia."
Ja kun Noëmi ei millään ehdolla tahtonut timanttia omakseen, pisti Teodor sormuksen omaan sormeensa ja koetti aterian aikana kaikin tavoin näytellä sitä.
Nuorella herralla oli hyvä ruokahalu.
Syödessään hän puhui laajalti siitä, miten jättiläismäinen laitos tämä laivatelakka oli, ja miten monta miljoonaa kuutiojalkaa puuta siellä vuosittain kulutettiin. Läheisyydessä ei enää ollut puita, jotka olisivat soveltuneet laivanrakentamiseen. Amerikastakin oli täytynyt tuoda yhtä ja toista. Vain Slavoniassa saattoi vielä löytää joitakin sopivia puita.
Vasta syötyään itsensä kylläiseksi hän tuli asian ytimeen.
"No nyt sanon sinulle rakas, hyvä Terese äiti, minkätähden oikeastaan olen tullut tänne."
Terese katsoi Teodoria tuskallisen epäluuloisesti.
"Nyt minä teen yhdellä iskulla meidät kaikki onnellisiksi, sekä sinut että Noëmin ja itseni, ja sitäpaitsi saan arvoa signor Scaramellin silmissä. Kuulkaa nyt! Eräänä päivänä sanoo signor Scaramelli minulle: 'Kuulkaapa herra Kristyan, teidän täytyy matkustaa Brasiliaan!'"
"Jospa olisit Jumalan nimeen jo matkustanut sinne!" huokasi Terese itsekseen.
Teodor käsitti tämän huokauksen merkityksen ja hymyili.