"Hän rakentaa valtamerenlaivoja…" hän vastasi katsahtaen halveksuen Timariin. "Hän ei olekaan mikään jokien soutaja eikä rakentele proomuja… Muutoin on hänen nimensä signor Scaramelli."
Timar oli vaiti. Hän ei katsonut tarpeelliseksi ilmaista, että hän itse juuri paraillaan rakennutti valtamerenlaivaa herra Scaramellin veistämöllä.
"Jaa'a, nyt minä oikein vyöryskelen rahoissa", lörpötteli Teodor. "Minun käsieni lävitse kulkee miljoona toisensa perästä. Ellen olisi niin tunnontarkka kuin olen, saattaisin salata omaan kukkarooni tuhansia. Minä olen myös tuonut pienelle rakkaalle Noamilleni jotakin, jonka olen ennen luvannut hänelle. No, mitä minä sitten lupasinkaan? Sormuksenhan lupasin. Minkälainen kivi siinä piti olla? Rubiiniko? Smaragdiko? Siinä on briljantti. Siitä on tuleva Noëmin kihlasormus. Tässä se on…"
Teodor koetteli käsineen housuntaskujaan, kaivoi niitä kauan aikaa, näytti lopuksi kovin hämmästyneeltä ja tuijotti suoraan eteensä. "Se on kadonnut!" hän huokasi, kääntäen toisen taskunsa ylösalaisin ja näyttäen petollisen reiän, josta kallisarvoinen kihlasormus neljän ja puolen karaatin timanttineen oli kadonnut.
Noëmi purskahti heläjävään nauruun. Hänellä oli nauraessaan niin ihanasti sointuva ääni ja harvoin sai kuulla hänen nauravan.
"Mutta ei se silti ole aivan hukassa", huusi Teodor, "säästäkää naurunne, kaunis naiseni."
Hän alkoi riisua saappaita jaloistaan, ja toden teolla putosi kaivattu sormus pöydälle hänen pudistellessaan saappaansa vartta.
"Siinä se on! Hyvät lampaat eivät juokse tiehensä. Oman Noëmini kihlasormus ei jätä minua. Kas tässä, Terese-äiti! Tämän on tuleva vävysi tuonut morsiamelleen. No, mitä nyt sanot? Ja te, herra kirjuri, jos ymmärrätte näitä asioita, niin sanokaa, miten kalliiksi arvioitte tämän timantin?"
Timar katseli kiveä ja sanoi:
"Pierre de Strass! Ystäväin kesken se on viiden groshenin arvoinen."