Pitkin kaunista ruohokäytävää johdatti Almira hänet rantaa myöten siihen paikkaan, mihin hän oli sitonut veneensä.
Tällä hetkellä lensi kaksi viklaa saarta kohti. Timar ajatteli heti, miten herkullinen illallispaisti niistä tulisi Timealle. Silmänräpäyksessä hän sieppasi pyssynsä olaltaan ja pudotti linnut kahdella hyvin tähdätyllä laukauksella.
Mutta samassa hän makasi itse maassa. Samassa silmänräpäyksessä kuin hän oli laukaissut laukaukset, oli nimittäin Almira hyökännyt hänen kimppuunsa, paiskannut hänet maahan kuin salaman iskusta. Hän yritti nousta ylös, mutta huomasi pian saaneensa voimakkaamman vastustajan, jonka kanssa ei ollut leikkiminen. Koira ei kai tekisi hänelle mitään pahaa, mutta se piti häntä yhä kauluksesta kiinni eikä sallinut hänen nousta ylös.
Timar yritti jos jollakin tavoin päästä koiran suosioon, sanoi sitä Almira-neidiksi, rakkaaksi ystävättärekseen ja piti sille esitelmän metsästyksestä ja metsästystavoista. Missä hiidessä sellaisia koiria pidetään, jotka pitävät kiinni itse metsästäjän? Koiran piti toki ennemmin noutaa viklat viidakosta. Mutta hän saarnasi kuuroille korville.
Vihdoin viimein vapautti hänet tästä tukalasta asemasta emäntä, joka kuultuaan laukauksen oli heti juossut ääntä kohden, ja jo kaukaa kutsui Almiraa luokseen, jolloin merkillinen toveri viimeinkin hellitti kauluksen. "Voi surkeutta!" hän valitti juosten yli kivien ja kantojen. "Unohdin sanoa, että ette saisi ampua, Almira kun silloin hyökkäisi kimppuunne. Se raivostuu kauheasti, kun ammutaan. Kuinka olinkin niin tyhmä, ett'en muistanut sanoa sitä!"
"Olkaa huoletta, hyvä rouva", vastasi Timar hymyillen. "Almirastapa tulisi oiva metsänvartija. Mutta katsokaa, kaikesta huolimatta minä olen ampunut pari viklaa. Arvelin niistä olevan hieman apua valmistaesanne ateriaa vieraillenne."
"Noudan ne aivan heti. Astukaa te vain veneeseenne ja kun palaatte, jättäkää pyssynne tähän, sillä, uskokaa minua, jos Almira näkee sen olallanne, riistää se sen teiltä heti. Almiran kanssa ei ole leikkimistä."
"Sen olen saanut kokea. Väkevä, kelpo koira! En edes ehtinyt ajatella puolustautumista, ennenkuin jo makasin maassa. Saan kiittää Luojaani siitä, ettei se purrut kurkkuani poikki."
"Oi, siitä ei ole pelkoa! Ihmisiä se ei pure. Mutta jos joku yrittää tehdä vastarintaa, pitää se hänen käsivarttaan hampaillaan kuin rautapihdissä, siksi kunnes joku meistä joutuu paikalle. Mutta hyvästi nyt, herraseni!"
Ei ollut kulunut tuntiakaan, ennenkuin suurempi vene vieraineen laski maihin saaren rannalle.