Matkalla oli Timar lakkaamatta jutellut Timealle Almirasta ja Narcissasta, saadakseen lapsiraukan unohtamaan pahoinvointinsa ja aallokon aiheuttaman pelkonsa. Niin pian kuin hän pani jalkansa maalle, oli pahoinvointi muuten haihtunut.
Timar kulki edellä tietä näyttäen. Timea seurasi nojaten Eutymin käsivarteen. Kaksi matruusia ja perämies kantoivat vaihtotavaroita muutamissa säkeissä, paarille ladottuina.
Jo etäältä kuultiin Almiran haukunta. Ne olivat tervetuliaisääniä, joilla sillä oli tapana ilmoittaa hyvien ystävien tulo. Tällöin se aina juoksi tulijoita vastaan.
Tänään se tuli aina puolitiehen asti. Ensin se kierteli haukkuen koko seurueen ympäri, sitten se vaihtoi vuoron perään tervehdyksen perämiehen, matruusien ja Timarin kanssa. Tultuaan Timean luo osasi se astua suutelemaan tämän kättä, mutta lähestyessään Eutymia se äkkiä mykistyi, alkoi nuuskia häntä joka paikasta ja kulki sitten koko ajan hänen kintereillään. Se nuuski lakkaamatta, ravisti välistä päätään, naksutteli korviaan, niin että kaikui. Tästä miehestä sillä näytti olevan omat ajatuksensa.
Saarimajan emäntä odotti ovellaan tulijoita ja nähdessään heidät puiden välistä, huusi hän äänekkäästi:
"Noëmi!"
Tätä kutsua noudatti joku, joka tuli puutarhan perältä. Kahden korkean, tiheän vattupensaan välistä, joiden latvat muurin tavoin yhtyivät miltei yhteen, astui esiin nuori tyttö.
Kasvot ja vartalo ovat kehitysijässä olevan lapsen. Hän on puettu valkeaan paitaan ja valkeaan hameeseen. Ylöskäännetyssä päällyshameen helmassa on hänellä poimimiaan hedelmiä.
Hän on ihana ilmestys. Hänen kasvonsa ovat hienot ja heleät kuin valkoruusu, punastuessaan kuin punaruusu. Kirkkaalla pyöreäkaartoisella otsalla lepää itse hyvyys, mikä on täydessä sopusoinnussa ilmehikkäiden sinisilmien viattoman katseen kanssa, ja hienopiirteisten huulien kiinteä hohde ilmaisee pirteätä tarkkaavaisuutta ja kainoa häveliäisyyttä. Tuuhea, kellanruskea tukka liehuu luonnonkiharoina tuulessa. Syrjään heilahtanut kiehkura paljastaa mitä suloisimman pikku korvan. Kasvoilla lepää ääretön sulous. Mahdollista on, ettei kuvanveistäjä ottaisi mallikseen jokaista erikoispiirrettä ja kenties eivät nämä kasvot marmoriin hakattuina edes olisi mielestämme kauniit, mutta pää ja koko olento, sellaisena kuin ne tässä ilmenevät, huokuvat sellaista suloutta ja viehkeyttä, että tyttö lumoo meidät ensi silmäyksellä ja tenhoo yhä enemmän, kuta kauemmin häntä katselemme. Toiselta olkapäältä on paita valunut alas. Mutta jott'ei sekään olisi paljas, istuu sillä valkea kissa painaen päätään tytön poskea vasten.
Hänen pienet, kauniit jalkansa ovat paljaat. Miksi ei hän kävelisi paljain jaloin? Kulkeehan hän täällä matolla, mitä komeimmalla samettimatolla? Syksyinen ruohokenttä on siroteltu täyteensä sinisiä veronikoita ja punaisia geranium-kukkia.