"Usko siinä asiassa, mitä haluat. Mutta anna minun ratkaista riita-asia lyhyesti. Rakkaita, komeita pähkinäpuitani et saa nyt etkä milloinkaan, vaikka rakennuttaisit niistä Noakin arkin. Yhden ainoan puun lahjotan sinulle, ja sitä voit käyttää siihen tarkoitukseen, jonka kerran olet saavuttava. Sanot tänään olevan nimipäiväsi. Se olisi juuri sovelias päivä."
Nämä sanat kuullessaan Teodor nousi ylös ei mennäkseen tiehensä, vaan kääntyäkseen tuolilla istumaan hajasäärin, nojaten käsivarsiaan selkänojaa vastaan ja katsellen uhmaten ja hävyttömästi Tereseä silmiin.
"Toden totta, oletpa sangen ystävällinen minua kohdan, Terese-äiti!
Näyt vain unhottaneen, että jos minä vain sanon yhdenkin sanan…"
"Sano pois vain. Tämän herran läsnäollessa voit puhua suoraan; hän tietää jo kaikki."
"Senkinkö, ettei tämä saari kuulu sinulle."
"Senkin."
"Ja että minun on vain tarvis sanoa yksi sana Wienissä tahi
Konstantinopelissa…"
"Tehdäksesi meistä kerjäläisiä, kodittomia ja ilman kattoa päämme päällä."
"Niin teenkin", huusi Teodor Kristyan, joka nyt vasta näyttäen oikean karvansa, katsoi Tereseä kostonhimoisin, hehkuvin katsein ja veti taskustaan paperin, jota piti hänen silmiensä edessä. "Tässä on jo valmis sopimuskirja, tässä tämän päivän päiväys. Sinä tiedät, mitä voin tehdä ja minä olen sen tekevä, ellet silmänräpäyksessä kirjoita tämän sopimuksen alle."
Terese vapisi.