Siellä hän ei odottanut käskyä ruveta kattamaan pöytää. Pienelle kuistin pöydälle hän levitti hienon kaislaliinan, asetti sille neljä lautasta sekä yhtä monta veistä, haarukkaa ja tinalusikkaa. — Entä viides henkilö?
Hän istuisi kissan pöydässä.
Kuistille johtavien portaitten vieressä on pieni puinen penkki. Keskelle sitä asetetaan savilautanen, sen viereen pieni veitsi, haarukka ja lusikka ja kumpaankin päähän puulautanen, toinen Almiralle, toinen Narcissalle. Sitten kun vieraat ovat istuutuneet pöytään emännän kera ja ottaneet lautaselleen vadista, kulkee tämä kissapöytään, missä Noëmi omantunnon mukaisesti jakaa sen sisällön vieraittensa ja itsensä välillä. Mureat palat saa Narcissa, luiset Almira ja itse hän ottaa viimeiseksi. Ensin mainitut eivät saa koskea ruokaan ennenkuin hän on jäähdyttänyt sen puhaltelemalla, niin innokkaasti kuin Almira heristääkin korviaan ja kissa köyristää selkäänsä emäntänsä olalla. Niiden täytyy totella lasta.
Saaren valtiatar tahtoi — hyvänkö vai huonon unkarilaisen tavan mukaan — osoittaa vierailleen, etupäässä Timarille, ettei hänen keittiönsä ollut tämän metsästyssaaliin tarpeessa. Hän oli valmistanut viklat suurimojen kera, mutta kuiskannut jo edeltäkäsin Timarin korvaan, että tämä oli vain naisten ruokaa; herroille oli muun muassa paistettu hyvää silavaa. Timar ottikin sitä lautaselleen aika lailla. Eutym ei koskenut siihen, ja Timea nousi äkkiä pöydästä. Hänen käytöksensä tuntui kuitenkin luonnolliselta. Hän oli useita kertoja heittänyt uteliaita silmäyksiä toisen pöydän seurueeseen eikä ollut ihmeellistä se, että hän nousi nopeasti ja istuutui Noëmin viereen. Solmivathan nuoret tytöt hyvin pikaisesti ystävyysliittoja.
Timea ei ymmärtänyt unkarin kieltä eikä Noëmi puolestaan kreikkaa, mutta heidän välissään oli Narcissa, joka ymmärsi molempia kieliä, yhtä hyvin kumpaakin.
Valkoinen kissa näytti oivallisesti ymmärtävän Timean sanat "horaion galion" [kaunis pikku kissa], joita seurasi hänen valkokätösensä silitys. Vastaukseksi hiipi kissa hänen syliinsä, hieroi päätään hänen valkeita poskiaan vasten, avasi kauniin punaisen suunsa terävine hampaineen ja katseli häntä veitikkamaisin silmin. Sitten se hypähti hänen olalleen, ryömi hänen kaulaansa pitkin ja vaelsi sitten taas Noëmin luo ja sieltä taas takaisin.
Noëmi iloitsi siitä, että vieras neito piti niin paljon hänen lemmikistään.
Mutta tähän iloon sekaantui pian jonkinmoista katkeruutta hänen huomatessaan vieraan tytön suuresti ihastuneen hänen kissaansa, pitäen sen yksin hallussaan ja suudellen sitä lakkaamatta. Vielä tuskallisempaa oli hänestä nähdä, miten helposti Narcissa tuli uskottomaksi hänelle, miten auliisti se vastaanotti vieraan tytön hyväilyt eikä ensinkään välittänyt hänen kutsustaan "Narcissa!", jolla hän tahtoi viekoitella sitä luokseen. "Horaion galion" oli mieluisampi kuulla.
Noëmi vihdoin suuttui Narcissaan ja tarttui sen häntään vetääkseen sen luokseen. Narcissa puolustautui kynsillään ja raapaisi valtiatartaan käteen.
Timealla oli ranteensa ympärillä sininen emaljinen rannerengas, joka oli käärmeen muotoinen. Kun Narcissa raapaisi emäntäänsä, vetäisi Timea taipuisan rannerenkaan käsivarrestaan ja tahtoi työntää sen Noëmin käden yli, ilmeisesti aikeessa saada tämä unohtamaan kipunsa. Mutta Noëmi käsitti asian toisin: hän luuli vieraan neidin tahtovan ostaa häneltä Narcissan. Mutta Narcissa ei ollut ostettavissa.