"Oletko yhä vielä kesytön, pikku morsiameni? Kas, kuinka olet kasvanut sitte viime näkemän."
Noëmi katsoi pää ylväästi pystyssä puhujaa. Kuinka hän saikin kasvonsa häijyiksi yht'äkkiä! Hän rypisti kulmakarvojaan, työnsi huulensa eteenpäin ja katsoi mieheen uhmaten, terävästi. Hänen kasvojensa värikin muuttui. Ruusuinen iho muuttui silmänräpäyksessä tuhkanharmaaksi. Hän osasi todella näyttää oikein ilkeältä, kun vain tahtoi. Mutta mies sanoi hänelle:
"Oi kuinka sinusta on tullut kaunis!"
Vastauksen sijasta Noëmi kääntyi koiraan päin.
"Vaiti, Almira!"
Aivan kuin kotonaan tulija astui kuistille, missä hän ensi työkseen suuteli emännän kättä. Sitten hän tervehti ystävällisellä alentuvaisuudella Timaria, kumarsi kohteliaasti Eutymille ja Timealle ja ryöpsähytti heti puhetulvan: "Hyvää iltaa, rakas anoppi! Nöyrin palvelijanne, herra komissaario! Nimeni on Teodor Kristyan. Olen kapteeni ja ritari, tämän kunniallisen rouvan tuleva vävy. Isämme olivat hyviä ystäviä ja kihlasivat Noëmin ja minut. Minun on tapana vierailla joka vuosi rakkaitteni luona täällä heidän kesäasunnossaan katsomassa, miten paljon morsiameni on kasvanut. Olen erinomaisen iloinen tavatessani teidät täällä, herraseni — jos oikein muistan on nimenne Timar? Minulla on jo ennen ollut ilo kohdata teidät toisaalla. Toinen herra näyttää…"
"— Ymmärtävän vain kreikkaa", keskeytti Timar ja työnsi samalla kätensä niin syvälle takintaskuihin, että näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut tehdä tulijalle mahdottomaksi puristaa hänen kättään jälleennäkemisen ilossa. Häntähän oli helppo kohdata, matkustavaista kauppakommissaariota.
Teodor Kristyan ei liioin katsonut tarpeelliseksi askaroida enempää
Timarin kanssa. Hän katsoi elämää käytännöllisemmältä puolelta.
"Näyttääpä siltä kuin minua olisi täällä odotettu. Oiva ateria —
neljännet ruokaneuvot käyttämättä! Silavaa! Se on heikko puoleni.
Kiitoksia paljon, rakas mamma, kiitos herraseni, ja te neitiseni!
Minulle illallinen kyllä maistuu. Kiitos, tuhat kiitosta!"
Eikä kenkään näistä mainituista henkilöistä ollut pienimmälläkään tavalla kehoittanut häntä istumaan pöytään tai pitämään hyvänään sen herkkuja, mutta hän oli otaksuvinaan heidän pyytämällä pyytäneen häntä. Sitten hän ryhtyi silavaan tarjoten useita kertoja sitä Eutymille ja oli suuresti hämmästynyt nähdessään kristityn sielun, joka ylenkatsoi tätä jumalten ruokaa.