Emäntä kalpeni. Puiden välissä asteli joku polkua pitkin.
"Noin haukkuu koira vain yhtä ainoaa. Kas tuossa! Hän se on!"
Kolmas luku.
ÖISET ÄÄNET.
Alhaalta rannasta asteleva mies on omituisen näköinen Hän on puettu puseroon ja roimahousuihin. Kaulan ympäri on kiedottu punainen kattuuniliina ja päätä peittää turkkilainen fetsi.
Hänen kasvonsa ovat kauniit. Jos hän istuisi hiljaa maalarin mallina, arvelisi jokainen hänet nähdessään, että siinäpä malli sankarista; mutta hänen astuessaan esiin ilmielävänä on jokaisen ensi ajatus: "Hän on vakoilija!" Hänen piirteensä ovat säännölliset, silmät tummat miltei mustat, tuuhea tukka on kihara, huulet hienopiirteiset, mutta nämä silmiä ympäröivät rypyt, nämä alaspäin kaareutuvat suupielet ja epämääräisesti harhailevat silmät ilmaisevat luonnetta, joka on omien halujensa orja.
Almira haukkui raivoissaan miestä, joka uhmaavan välinpitämättömänä asteli eteenpäin tietoisena siitä, että toisten velvollisuus oli suojella häntä. Noëmi huusi koiraa olemaan hiljaa, mutta siitä se ei välittänyt. Hän tarttui sitä korviin ja veti taaksepäin. Almira ulvoi ja murisi vihoissaan siitä vääryydestä, mitä sen korville tehtiin, mutta ei lakannut haukkumasta. Viimein Noëmi pani jalkansa sen pään päälle ja polki sen maahan. Nyt vasta se alistui. Se ojentautui muristen pitkäkseen antaen tytön jalan levätä suuren, mustan päänsä päällä, aivan kuin se olisi ollut taakka, josta ei voinut vapautua.
Vihellellen ja rallattaen mies lähestyi. Hän huusi jo kaukaa:
"Vai on teillä täällä yhä tuo kirottu koira! Miksi ette ole sitä lopettaneet? Loppujen lopuksi kai minun täytyy raivata se tieltäni. Sinä senkin tyhmä elukka!"
Kun nuorukainen oli tullut Noëmin luo, ojensi hän tuttavallisesti hymyillen kätensä tytön kasvoja kohti aikoen nipistää häntä poskesta, mutta Noëmi vetäytyi nopeasti pois.