"Oi, kauas meistä, tuonne maan alle!"
"Mutta mitä varten mies on olemassa, kun hän suuressa onnettomuudessa ei tiedä muuta keinoa kuin tehdä itsemurhan ja jättää vaimonsa ja lapsensa yksin kärsimään?"
"Eikä kurjuus kuitenkaan siihen loppunut. Olin kerjäläinen, jolla ei ollut kattoa pään päällä; nyt minusta tahdottiin tehdä lisäksi jumalankieltäjä. Itsemurhaajan vaimo pyysi sielunpaimeneltaan lupaa saada haudata onneton puolisonsa, mutta turhaan. Tämä oli hyvin ankara ja pyhä mies, jolle kirkon käsky oli kaikki kaikessa. Hän kielsi vainajalta kunniallisen hautaamisen, ja minun täytyi katsella, miten jumaloimani miehen maalliset jäännökset kuljetettiin pyövelinkärryillä hiljaisuudessa haudattaviksi."
"Mutta mitä varten sitten on pappeja, kun he eivät voi ehkäistä tällaista?"
"Mitä varten on koko maailma olemassa?"
"Puuttui vain, että minusta olisi tehty itsemurhaaja ja lapsenmurhaaja, että minut olisi pakotettu surmaamaan itseni ja lapseni. Kietaisin lapseni kaulahuiviin ja kannoin sen sylissäni Tonavan rannalle."
"Olin yksin. Ei ainoakaan ihmissielu seurannut minua."
"Kuljin pari kolme kertaa edes takaisin rannalla nähdäkseni, missä kohdin vesi oli syvin."
"Silloin joku tarttui minua takaapäin hameeseeni ja veti minut takaisin. Käännyin ympäri nähdäkseni, kuka se oli. — Tämä sama koira se oli! Kaikkien elävien olentojen joukossa oli se ainoa ystävä, joka minulle oli jäänyt!"
"Tämä tapahtui Ogradinasaaren rannalla. Tällä saarella meillä oli kaunis hedelmäpuutarha sekä pieni kesäasunto. Sielläkin tuijotti joka ovesta esivallan sinetti, ja saatoin liikkua vapaasti vain keittiössä ja hedelmäpuutarhassa."