"Minä olen kaksi vuotta elänyt tällä leivällä ja joka päivä kiittänyt polvillani häntä, joka huolehtii taivaan linnuista."
"Villihedelmät, metsämehiläisten hunaja, pähkinät, kilpikonnat, metsäsorsien munat, talveksi säilytetyt meripähkinät, etanat ja kuivatut sienet olivat muuten jokapäiväinen ruokani. Herra olkoon ylistetty, joka kattoi köyhiensä pöydän niin runsailla herkuilla."
"Ja koko tämän pitkän ajan ponnistelin suorittaakseni työn, joka minulle oli asetettu. Metsässä jalostutin villejä hedelmälajeja mukanani tuomilla istukeoksilla, istutin marjapensaita, viiniköynnöksiä ja pähkinöitä muokattuun maahan. Kallion etelärinteellä viljelin pumpulikasvia, jonka hedelmistä valmistin pajupuusta tehdyissä kangaspuissa pukukankaamme. Ruo'oista ja kaisloista solmeilin mehiläispesiä, joihin vangitsin mehiläisparvia, ja jo ensimmäisestä vuodesta alkaen saatoin ruveta vahaa ja hunajaa vaihtamaan. Myllärit ja salakuljettajat tulivat joskus saarelle. He auttoivat minua raskaammissa töissä eikä kukaan tehnyt minulle pahaa. He tiesivät, ettei minulla ollut rahaa, ja he maksoivat rehellisesti antamalla minulle yhtä ja toista avustusta ja välttämättömiä työkaluja. He tiesivät myös, etten ottanut vastaan rahaa. Kun siis hedelmäpuut alkoivat kasvaa suuriksi, oi, silloin minä aloin uida yltäkylläisyydessä, liejuttuneessa maaperässä kasvaa joka puu niin reheväksi, että on ilo sitä katsella. Minulla on päärynäpuita, jotka kantavat kypsän hedelmän joka vuosi. Ja minun puuni kantavat yleensä hedelmän joka vuosi. Olen urkkinut niiltä kaikki salaisuudet ja tiedän, että hyvän puutarhurin hoidossa ei tule liian runsasta satoa eikä katoa. Eläimet ymmärtävät ihmisen kieltä, ja minä uskon puillakin olevan silmät ja korvat ymmärtämään sitä, joka hellästi niitä hoitaa ja tiedustelee niiden salaisia toiveita, ja ne ovat ylpeitä valmistaessaan sille iloa. Oi, puut ovat niin ymmärtäväisiä. Niilläkin on sielu. Sanon sitä murhaajaksi joka hakkaa poikki jalon puun."
"Ne ovat täällä minun ystäviäni."
"Minä rakastan niitä, elän niissä ja niiden kanssa."
"Kaiken, minkä ne antavat minulle vuosi vuodelta, noutavat naapurikylien ja myllyjen väet, ja vastineeksi he antavat minulle, mitä taloudessani tarvitsen. Rahasta en myy mitään. Inhoan rahaa, tuota kirottua rahaa, joka on karkoittanut minut maailmasta ja mieheni elämästä. En milloinkaan enää tahdo nähdä rahaa."
"Mutta silti en ole kylliksi houkkio luullakseni, ettei milloinkaan voisi tulla katovuosia, jotka tekevät tyhjäksi ihmisen uutteruuden hedelmän; hallat ja raesateet voivat hävittää vuoden siunauksen. Olenkin siltä varalta varustautunut. Kallioni kellariloukkoon ja noihin ylhäällä oleviin ilmaviin onkaloihin, olen kätkenyt ne vaihtotavarat, jotka voivat säilyä. Tynnyreissä on minulla viiniä, lekkereissä hunajaa, paaleissa villaa ja puuvillaa kylliksi, ollakseni turvattu kymmeneksi vuodeksi. Näette, että vaikka olenkin ilman rahaa, minulla kuitenkin on kassakirstu. Voin sanoa olevani rikas, vaikkei kahteentoista vuoteen ainoakaan äyri ole kulkenut käsieni lävitse."
"Sillä kaksitoista vuotta olen asunut tällä saarella, minä yksin noiden kahden toisen kera, sillä Almiran lasken ihmiseksi. Noëmi tosin väittää, että meitä on neljä. Mutta hän laskee Narcissan mukaan. Lapsihoukka!"
"Jotensakin useat tuntevat olinpaikkamme, mutta tällä saarella ei tunneta petosta. Pakollinen erottauminen rajalla molempien maiden välillä on tehnyt väestön suljetuksi. Ei kukaan sekaannu toisten asioihin. Jokainen säilyttää vaistomaisesti tietonsa kuin salaisuuden. Täältä ei mene mitään ilmiantoja Wieniin, Ofeniin eikä Stambuliin."
"Minkätähden minut ilmiannettaisiin? Minä en astu kenenkään tielle enkä vahingoita ketään. Minä viljelen hedelmiä maatilkulla, jolla ei ole omistajaa. Herra Jumala ja Tonava ovat antaneet sen minulle, ja minä kiitän heitä siitä joka päivä. Ole siunattu, Sinä, Jumalani, ole siunattu Sinä kuninkaani!"