"En tiedä onko minulla uskontoa. Kahteentoista vuoteen en ole nähnyt kirkkoa enkä pappia. Noëmi ei tiedä niistä mitään. Olen opettanut hänet lukemaan ja kirjoittamaan. Minulla on tapana puhella hänelle Jumalasta, Jeesuksesta ja Mooseksesta sellaisina kuin minä ne tunnen, hyvästä, rakastavasta, armahtavaisesta, kaikkialla läsnäolevasta Jumalasta, Jeesuksesta suurena kärsimyksissään ja jumalaisena ihmisyydessään, Mooseksesta, kansanvapauden sankarista, joka vaeltaessaan erämaassa mieluummin kärsi nälkää ja janoa kuin vaihtoi vapauttaan orjuuden lihapatoihin, siitä Mooseksesta, joka kehoitti hyväntekeväisyyteen ja veljelliseen rakkauteen, sellaiseen, jollaiseksi minä ne tajuan. Mutta järkähtämättömän koston Jumalasta, valittujen Jumalasta, siitä Jumalasta, joka vaatii uhreja ja asuu koristetuissa temppeleissä ja siitä Jeesuksesta, joka vaatii sokeata uskoa ja vainoo toisinuskovia, ja siitä Mooseksesta, joka kiristää rahoja ja saarnaa vihaa, sanalla sanoen, niistä, joista kirjat ja kirjoitukset, kellot ja kirkkolaulut julistavat, niistä hän ei mitään tiedä."
"Nyt te tiedätte, keitä olemme ja mitä me täällä teemme. Nyt saatte myös tietää, millä tämä mies uhkaa meitä."
"Hän on sen miehen poika, jonka edestä mieheni meni takuuseen, joka ajoi hänet tekemään itsemurhan, ja jonka takia me pakenimme ihmisten maailmasta tähän korpeen. Hän oli kolmentoistavuotias poika silloin kun me kadotimme kaiken ja isku kohtasi häntäkin, sillä hänen isänsä hylkäsi hänet. Minua ei oikeastaan ihmetytä se, että hänestä tuli niin huono ihminen. Isänsä hylkäämänä, vieraiden ihmisten armoille osoitettuna, sen pettämänä ja ryöstämänä, johon hänen olisi tullut olla kiintynyt lapsen kunnioituksella, jo lapsuusvuosinaan leimattuna kavaltajan pojaksi — onko ihme, että hänestä tuli se, mikä hän nyt on?"
"Ja kuitenkin en vielä oikein tiedä, mikä hän oikeastaan on, mutta se, mitä tiedän, on kylliksi. Tänne saapuvat ihmiset tietävät kertoa paljon hänestä."
"Jonkun ajan kuluttua isän paosta lähti hänkin Turkinmaalle. Hän sanoi lähtevänsä isäänsä etsimään. Toiset väittävät hänen tavanneen isän, toiset arvelevat, ettei hän ollut päässyt tämän jäljille. On niitäkin, jotka sanovat hänen varastaneen ja tuhlanneen ne isän rahat, jotka tämä paetessaan oli ottanut mukaansa. Mutta mitään ei varmuudella tiedetä. Häneltä itseltään ei voi saada tietää mitään, sillä kaikki hänen sanansa ovat valhetta. Siitä, missä hän on oleskellut ja mitä tehnyt, hän kertoo historioita, joita hän on erinomainen kyhäämään kokoon, ja joita hän pystyy esittämään niin uskottavina, että sekin, joka omin silmin on nähnyt asian tapahtuneen päinvastoin, ällistyy ja kysyy, eikö hänen puheissaan kuitenkin ole perää. Tänään hän on täällä, huomenna siellä. Hänet näkee Turkinmaalla, Walakiassa, Puolassa ja Unkarissa. Kaikissa näissä maissa ei ole ainoatakaan kuuluisaa miestä, jota hän ei tuntisi. Hän pettää jokaista, jonka seurassa kerrankin on ollut, ja se, jota hän kerran on pettänyt, voi olla varma siitä, että hän tulee vielä kerran petetyksi."
"Hän puhuu kymmentä kieltä, minkä maalaiseksi hän itsensä sanoneekin, täytyy hänet siksi uskoa. Milloin hän tulee kauppiaana, milloin sotilaana, milloin merimiehenä, tänään hän on turkkilainen, huomenna kreikkalainen. Hän on jo sukeltanut esiin puolalaisen kreivin hahmossa, erään venäläisen ruhtinattaren sulhasena ja saksalaisena ihmelääkärinä, joka pillereillään parantaa kaikenlaatuisia tauteja. Ei kukaan voi saada selville, mikä hänen oikea ammattinsa on. Yksi ainakin on varma — hän on palkattu vakooja. Turkkilaisten, itävaltalaisten vaiko venäläisten palveluksessa, kuka tietää? Kenties hän palvelee kaikkia kolmea yht'aikaa ja kenties vielä useampia. Hän kulkee kaikkien asioilla ja pettää kaikkia. Joka vuosi ilmestyy hän muutaman kerran saarelle. Hän saapuu turkkilaiselta rannalta ja lähtee samassa veneessä Unkarin puolelle. Mitä hänellä on siellä tekemistä, sitä en aavista. Mutta minä olen suuresti taipuvainen uskomaan, että hän pelkästään omaksi ilokseen valmistaa minulle ikävän nähdä häntä täällä. Minä tiedän myös, että hän on hekumoitsija ja irstailija. Minun luonani hän saa herkullista ruokaa ja minulla on nuori, kukoistava tytär, jota hän mielellään kiusoittelee kutsumalla häntä morsiamekseen. Noëmi vihaa häntä. Hän ei aavista, miten oikeutettua hänen vihansa on."
"En kuitenkaan luule Teodor Kristyanin vain siksi käyvän saarellamme. Täällä lienee muita vetovoimia, joita en tunne. Mies on palkattu vakooja. Sitäpaitsi hänellä on häijy sydän. Hän on läpeensä turmeltunut ja pystyy mihin tahansa. Hän tietää minun tyttäreni kera anastaneen tämän saaren. Hän tietää, ettei meillä ole siihen ihmislakien mukaan minkäänlaista oikeutta."
"Tämän salaisuuden tietäessään hän voi veroittaa, kiusoittaa ja piinata meitä molempia. Ellemme anna hänelle, mitä hän pyytää, uhkaa hän ilmaista meidät Itävallan ja Turkin hallituksille, ja niin pian kuin nämä saavat kuulla keskellä Tonavaa kohonneen uuden maapalasen, jota ei ole mainittu missään rauhansopimuksissa, alkavat ne kiistellä keskenään ja ratkaisua odottaessa täytyy meidän lähteä täältä pois, kuten kävi kansan Allion-vuoren ja Csernajoen välisellä alueella. Tämän miehen tarvitsee vain sanoa sana, tehdäkseen tyhjäksi kaiken, mitä minä kahdentoista vuoden työllä ja ponnistuksella olen saanut aikaan tällä yksinäisellä saarella, ja muuttaakseen tämän Edenin, missä me olemme eläneet onnellisina, erämaaksi ja syöstäkseen meidät kodittomina maailmaan takaisin. Niin, hän voi tehdä enemmänkin. Meidän ei ole pelättävä ainoastaan keisarin valtiollisia käskyläisiä, vaan vavistava myös pappien edessä. Jos arkkipiispat, patriarkat, arkimandriitit ja dekantit saisivat tietää tällä saarella asuvan tytön, joka kasteestaan asti ei kertaakaan ole ollut kirkossa, veisivät he väkisin hänet täältä ja sulkisivat hänet luostariin. Käsitättekö nyt, herraseni, ne raskaat huokaukset, jotka estivät teitä nukkumasta?"
Timar tuijotti kuuhun, joka oli laskemassa poppelien taakse.
"Minkätähden", hän ajatteli itsekseen, "en minä nyt ole mahtava mies?"