"Ja siten", jatkoi Terese, "voi tämä mies minä päivänä hyvänsä syöstä meidät turmioon. Hänen on vain tarvis joko Wienissä tai Stambulissa ilmoittaa täällä Tonavassa olevan uuden maatilkkusen ja me olemme hukassa. Ei kukaan koko seudulla ole ilmaiseva meitä, vain hän pystyy siihen. Mutta minä olen valmis kaikkeen. Saaren tulee kiittää synnystään tätä kalliota. Se ehkäisee Tonavan ryöppyvää vettä. Eräänä vuonna, kun Milos oli sodassa serbialaisten kanssa, kätkivät serbialaiset salakuljettajat kolme kirstua ruutia saaren pensaihin. Siitä saakka se on ollut täällä. Ehkä joutuivat ruudin kätkijät turkkilaisten vangeiksi, kenties heidät surmattiin. Minä löysin ruudin ja kätkin sen kallion syvimpään luolaan. — Herraseni, jos yritetään karkoittaa minut tältä saarelta, heitän palavan sytykkeen alas ruudin sekaan, ja kallio on räjähtävä ilmaan ja me sen mukana, ja ensi keväänä jään lähdettyä ei kukaan ole löytävä jälkeäkään tästä saarestamme. Nyt tiedätte, miksi ette osannut nukkua täällä."
Timar nojasi päätään käteensä ja tuijotti eteensä.
"Tahdon sanoa teille vielä erään seikan", jatkoi Terese kumartuen hänen puoleensa, niin että hän voisi kuulla hiljaa kuiskatut sanat. "Luulen miehen tällä kertaa tulleen tänne muistakin syistä kuin vain siitä, että hän oli pelannut rahansa kapakassa ja tahtoi kiristää minulta muutamia guldenia. Hänen vierailunsa tarkoitti joko teitä tai tuota toista herraa. Olkaa varuillanne, jos toisella teistä on pelättävää tai joku salaisuus kätkettynä."
Kuu katosi poppelien taakse ja idässä alkoi päivä sarastaa.
Kultarastaat virittivät laulunsa soimaan. Aamu koitti.
Morava-saarelta kuului torvien pitkäveteiset äänet. Ne olivat merkkejä, joilla laivaväki herätettiin.
Hiekasta kuului askeleita. Eräs merimies tuli maihinnousupaikalta
sanomaan, että myrsky oli jo tauonnut, ja laiva oli lähtövalmis.
Majasta tulivat vieraat, Eutym Trikalis ja hänen tyttärensä, kaunis
Timea häikäisevän valkoisine kasvoineen.
Noëmikin oli ylhäällä ja keitti äsken siilattua maitoa aamiaiseksi.
Timea ei juonut sitä, vaan ojensi sen sijaan sen Narcissalle, joka
Noëmin suureksi mielipahaksi piti hyvänään vieraan tytön antimen.
Eutym Trikalis kysyi Timarilta, minne edellisenä iltana saapunut vieras oli hävinnyt. Timar vastasi hänen jo yöllä lähteneen.
Tämän uutisen kuullessaan tummenivat vanhuksen kasvot entistä enemmän.
Viimein sanoivat he kaikki jäähyväiset emännälleen. Timea oli alakuloinen ja valitti yhä voivansa pahoin. Timar jättäytyi viimeiseksi ja jätti Tereselle turkkilaisen silkkihuivin lahjana Noëmille. Hän kiitti luvaten, että tyttärensä käyttäisi sitä.