Timarkin kalpeni ja seisoi hetkisen kuin kivettyneenä. Ensi kerran koko matkalla hän näytti hämmästyneeltä.
"Olemme ajaneet puupölkylle", hän huusi perämiehelle.
Ja tämä väkevä, karkeatekoinen ukko menetti kokonaan tajuntansa, jätti peräsimen siihen paikkaan ja juoksi ulvoen kuin pieni poika yli kannen kajuutan luo.
"Olemme ajaneet puupölkylle!"
Niin oli todella käynyt. Kun Tonava tulvii, uurtelee se rantoja, ja puut, jotka temmaistaan juurineen, syöksyvät virtaan, missä juurissa oleva hiekka ja multa vetää ne pohjaan. Kun rahtilaiva, jota hinataan vastavirtaa, ajaa tuollaiselle pölkylle, menee sen pohja puhki.
Kareista ja matalikosta voi perämies pelastaa laivansa; mutta veden alla väijyviä puupölkkyjä vastaan ei tieto, taito eikä kokemus voi suojella. Useimmat Tonavalla tapahtuvat haaksirikot aiheutuvat niistä.
"Olemme hukassa!" vaikeroivat perämies ja miehistö sikin sokin. Jokainen jätti paikkansa ja juoksi kirstujaan etsimään pelastaakseen ne veneisiin.
Laiva laskeutuu poikkipuolin virtaan ja keula alkaa vajota.
Ei ole ajattelemistakan pelastaa alusta. Se on sula mahdottomuus. Lastihuone on täynnä viljasäkkejä; ennenkuin ennätetään saada ne pois tieltä ja vuotopaikka paikatuksi, on laiva aikoja sitten oleva pohjassa.
Timar avasi oven Timean hyttiin.