Tyttö loi silmänsä alas ja pudisti hiljaa päätään.
"Sano: 'sinä'", pyysi Mikael taas.
Tyttö kätki kasvonsa hänen rintansa suojaan ja oli vaiti.
"Siis sinä et voi tai et tahdo sanoa minulle: 'sinä'. Yksi ainoa sana. Etkö voi sanoa sitä? Pelkäätkö sitä?"
Tyttö peitti kasvonsa käsillään ja pysyi yhä vaiti.
"Noëmi, pyydän, sano vain tämä pieni sana ja teet minut onnelliseksi.
Älä pelkää lausua sitä. Älä anna minun lähteä näin."
Tyttö pudisti hiljaa päätään; hän ei saanut sanotuksi tuota sanaa.
"Hyvästi siis, te kallis Noëmi!" soperteli Mikael hypähtäen veneeseen. Kaislikko kätki pian saaren hänen silmiltään, mutta niin kauan kuin hän saattoi erottaa viidakkoa, näki hän tytön seisovan siellä katsellen hänen jälkeensä, surullisena seisoen akaasiapuuta vasten, pää käsiin nojaten; mutta "sinä" sanaa ei hän kuitenkaan huutanut hänen jälkeensä.
Toinen luku.