Neljännestunnin matkan päässä on vasta ihmisasuntoja. Ja nekin nykyään asumattomia. Puristimot ja kellarit eivät ole auki tänä vuonna, sillä ei saada mitään satoa. Füredissä näkyy kaikkialla uutimia suurien rakennuksien akkunoiden edessä ja viimeinenkin kylpyvieras on jo lähtenyt. Höyrylaivatkaan eivät enää kulje. Happikaivon juomasali on tyhjä ja kävelytiellä rapisevat putoilleet plataaninlehdet kulkijan jalkojen alla. Ei kenkään vaivaudu niitä lakaisemaan.
Ei ainoatakaan ihmistä, ei edes haikaraa näy seudulla. Vain majesteettinen Balaton vyöryy salaperäisesti heitellessään aaltojaan, eikä edes kenkään tiedä, miksi se on vihoissaan.
Ja keskellä Plattenjärveä kohoo alaston kallio ja sen huipulla on kaksi-torninen luostari, jossa asuu seitsemän munkkia — ruhtinaallisten ruumiiden krypta ylhäältä alas asti.
Tällaiseen paikkaan Mikael tuli.
Hän oli tuonut mukanaan vain yhden palvelijan ja tämänkin hän lähetti muutaman päivän perästä takaisin sanoen viinitarhurin, joka vartioi taloa, riittävän häntä palvelemaan. Mutta tämä oli jo vanha mies ja sitäpaitsi kuuro.
Läheisessä kylpylässä oli sentään vielä jonkunverran eloa. Ainoan suuren hotellin omistaja perheineen asui siellä sekä sitäpaitsi muutamien herrasväkien palvelijat, jotka olivat paikkakunnalla koko vuoden läpeensä, ja kappelissa soitettiin joka aamu messuun. Mutta tapahtuipa eräänä päivänä, että hotellinisäntä piti vieraspidot viettääkseen tyttärensä nimipäiviä ja paistinpannun rasva syttyi tuleen ja liekki lensi savupiippuun Hotelli paloi poroksi ja sen kera kylpyläkin, palvelusväen asunnot ja kappeli. Tähän tilaan jäi kaikki aina kevääseen saakka. Asukkaat hylkäsivät mustat rauniot.
Nyt ei enää kuulunut ainoatakaan ihmisääntä koko laaksossa, ei edes kellojen soittoa, ainoastaan suuren järven kohinaa.
Timar istui päivät pitkät kuuntelemassa järven henkikieltä.
Välistä se alkaa kohista, ilman että ainoakaan tuulenhenki puhaltaa. Silloin sen väri muuttuu, niin kauas kuin silmä kantaa, smaragdinvihreäksi, ja tumman vedenpinnan yli ei kulje ainoatakaan purjevenettä, ei laivaa eikä alusta. On kuin oltaisiin Kuolleella Merellä.
Järvellä on ihmeellinen, kaksinkertainen voima: se karaisee ruumista ja synkentää sielua. Rinta laajenee, ruokahalu lisääntyy suuresti, mutta mieleen hiipii haaveellinen, surumielinen mieliala ja uneksii olevansa satumaailmassa.