Ystävältään Katshukalta hän varasti toivon onnellisesta elämästä.
Kunnioitus, jota maailma osoittaa hänelle, köyhyyden kyyneleet, isättömien ja äidittömien lasten suudelmat hänen kädelleen, kunniamerkki, jonka hänen kuninkaansa on antanut hänelle, eikö kaikki tämä ole varkautta? Hän varastaa salakuljettajilta uskollisuuden, jolla he säilyttävät hänen salaisuutensa — varas, joka varastaa varkailta!
Onpa hän lisäksi varastanut hyvältä Jumalalta; hän on varastanut taivaasta pienen enkelin.
Hänen sielunsa ei ollut enää hänen omansa. Hän oli jo pantannut sen kuulle. Kuutakin hän on pettänyt eikä ole antanut sille, mitä lupasi. Hän on varastanut kuultakin.
Myrkkyjuoma oli jo valmiiksi sekoitettuna, sen piti auttaa hänet toiseen maailmaan; haa, kuinka pirut iloitsivat, kuinka he riemuitsivat, kuinka he jo ojentelivat kynsiään hänen sieluparkaansa kohti. Mutta hän veti heitäkin nenästä. — Hän on varastanut pirultakin.
Maailman keskellä hän hiipi paratiisiin ja paratiisista hän varasti kielletyn hedelmän sillä aikaa kuin pääenkeli, joka oli vartioimassa häntä, käänsi hänelle hetkiseksi selkänsä, ja tässä salaisessa Edenissä hän ivasi kaikkia inhimillisten lakien turvaamia laitoksia: pappeja, kuningasta, tuomareita, veronkantajia ja poliiseja. Kaikilta niiltä hän oli varastanut. Ja kaikessa hän onnistui. Mutta kuinka kauan?
Hän onnistui pettämään koko maailmaa, yhtä lukuunottamatta: itseään.
Hän oli aina surullinen, silloinkin kun hänen kasvonsa hymyilivät.
Hän tunsi, minkä nimen hän ansaitsi. Ja hän olisi mielellään ollut se, miltä näytti. Mutta se oli mahdotonta.
Suunnaton rikkaus… yleinen kunnioitus… onnellinen rakkaus… vain yksi näistä oli rehellisesti hankittu. Rehellisyys, ihmisrakkaus, ankara suoruus ja itseuhrautuvaisuus olivat hänen luonteensa pääpiirteet, hänen sielunsa elämänilo. Ennenkuulumattomat kiusaukset olivat tempaisseet hänet vastakkaiseen suuntaan, ja nyt hän oli ihminen, jota kaikki kunnioittivat, rakastivat ja pitivät arvossa, mutta joka vain vihasi ja syytti itseään.