… Miksi minä olen onneton omassa kodissani?
… Enkö minä mennyt valittuani vastaan hehkuvasti rakastaen? Enkö minä jumaloinut vaimoani? Eikö hänen kylmyytensä saattanut minua epätoivoiseksi? Hän ei minua rakasta!
… Olenko minä anastanut hänen omaisuutensa? Se ei ole totta. Minä olen pelastanut sen hänelle. Jos minä löytäessäni olisin antanut sen hänen holhoojalleen, niin tämä olisi hävittänyt kaiken ja nyt hänen olisi käytävä kerjuulla. Mutta nyt hän sitävastoin omistaa kaiken, mikä kuului hänelle. Itselleni en ole pidättänyt mitään muuta kuin ne vaatteet, jotka ovat ylläni. Minäkö olisin varas?
Noëmi rakastaa minua. Sitä asiaa ei nyt voi enää auttaa. Hän on rakastanut minua jo ensi näkemästä asti.
… Onko hän oleva onnellinen, jollen minä palaa hänen luokseen?
… Enkö minä häntä surmaa, jos väistän häntä? Enkö pakota häntä itsemurhaan, jollen milloinkaan palaa takaisin?
Tällä saarella, joka on etäällä maailmasta, eivät yhteiskunnalliset ja kirkolliset lait merkitse mitään; siellä on vain tosi, puhdas luonnontunne vallalla. Eikö siis siellä asu todellinen onni, joka on paennut hullua maailmaa?
… Ja mitä voisi tuo pojanhupakko, joka tunkeutuu väliimme, tehdä minulle? Hän tarvitsee vain rahaa, eikä sitä minulta puutu. Minä maksan hänelle ja hän on jättävä minut rauhaan. Miksi minä häntä pelkäisin?
Kevättuuli suhisi nuorten poppelien oksissa.
Tässä polku teki mutkan ja siinä oli risumaja, jonka sisäänkäytävä oli karhunmarjapensaiden peitossa.