Timar kuivasi hien otsaltaan ja pani hatun päähänsä.
Hänen sovittava henkensä puhui taas:
… Onhan totta, ettei sinulla ole mitään koko maailmassa, joka ilahuttaisi sydäntäsi. Elämäsi on yksinäistä ja hyljättyä, mutta levollista, Illalla levolle laskeutuessasi ajattelet: "Taaskin on yksi iloton päivä mennyt" — mutta sinä ajattelet myös: "Minä saatan rauhassa mennä levolle, minä en ole rikkonut ketään vastaan, eikä mikään rikos paina mieltäni." Uhraisitko tämän omantunnonrauhan ilosta, jotka vievät unesi?
Tähän vastasi vastustava henki:
… Mutta ken voi sanoa synniksi rakkautta ja hyveeksi kärsimystä? Ken on nähnyt ne kaksi enkeliä, joista toinen, Jumalan oikealla kädellä istuen, kirjoittaa muistiin niiden nimet, jotka kärsivät ja kieltäytyvät, sillä aikaa kuin toinen kirjoittaa mustaan kirjaan niiden nimet, jotka rakastavat eivätkä halveksi maallista autuutta?
Hänen näin mietiskellessään paukahti kaksi laukausta aivan hänen läheisyydessään ja hänen päänsä päällä vingahti kahden luodin kaamea ääni, joka muistuttaa ampiaisen surinaa tai kuolinharpun säveltä. Kahden luodin lävistämänä putosi Mikaelin hattu pensaikkoon.
Molemmat laukaukset tulivat rappeutuneesta mökistä. Ensi silmänräpäyksessä lamautuivat Mikaelin jäsenet kauhusta; nämä kaksi laukausta olivat tulleet ikäänkuin vastaukseksi hänen suloisiin ajatuksiinsa. Hänen ruumiinsa läpi kulki väristys. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä tukahutti kauhistuksen tunteen esiinpursuva raivo. Hän tempaisi kiväärin olaltaan, jännitti molemmat hanat ja syöksyi raivokkaana majaa kohti, jonka aukoista äsken laukaistujen laukausten savu vielä tuprusi.
Hänen pyssynpiippunsa edessä seisoi vapiseva mies: Teodor Kristyan. Tyhjäksi ammuttu kaksoispistooli oli vielä hänen kädessään; hän piti sitä nyt edessään ikäänkuin puolustaakseen kasvojaan ja vapisi koko ruumiissaan.
"Vai niin, sinäkö se oletkin!" huusi Mikael.
"Armoa!" soperteli vapiseva olento, heitti aseen luotaan ja rukoillen ojensi molemmat kätensä Mikaelia kohti. Hänen polvensa löivät yhteen, ja hän saattoi tuskin pysyä jaloillaan. Hänen kasvonsa olivat kuolonkalpeat, hänen silmänsä kiillottomat; hän oli enemmän kuollut kuin elävä.