"Kerran olin syömättä lihaa kaksi vuotta, syystä että minulla ei sitä ollut."
"Entä kuka kastoi lapsen?"
"Jumala. Ukkossateella ja hän istui itse korkealla sateenkaarella."
"Voi, teitä pakanoita!"
"Pakanoitako! Miksikä pakanoita?" kysyi Terese katkerasti. "Mehän emme ole epäjumalan palvelijoita emmekä jumalankieltäjiä. Meidän saareltamme sinä et edes löydä sitä rahaan painettua kuvaa, jota muutoin jumaloidaan kaikkialla maailmassa. Etkö sinäkin jumaloi kaksipäistä kotkaa, silloinkun se on painettu hopeaan tai kultaan? Eivätkö kaikki ihmiset kutsu rahaa: 'Kristukseksi?' Kun raha loppuu, sanovat he: 'Ei Kristuksen penninkiä!'"
"Jumalaton noita! Sinä uskallat vielä tehdä pilaa niin pyhistä asioista!"
"Minä puhun täysin vakavasti. Jumalan käsi on kohdannut minua kovasti. Onnen ylenpalttisuudesta minä vaivuin kurjimpaan hätään. Yksi ainoa päivä teki minusta lesken ja kerjäläisen. Minä en kuitenkaan kieltänyt Jumalaa, minä en heittänyt luotani hänen lahjaansa — elämää. Minä tulin tänne autioon paikkaan, etsin täältä Jumalaa ja löysin hänet. Minun Jumalani ei vaadi kauniisti muodosteltuja rukouksia, lauluja, uhreja ja kellojen soittoa. Hän vaatii vain antautuvan sydämen. Minä en tee katumusta ruusunauhaa lukemalla, vaan tekemällä työtä. Ihmiset eivät jättäneet minulle mitään maan päällä, mutta minä en silti paennut itsemurhan avulla maan alle, vaan loin sen sijaan omistajatta olevasta maakappaleesta kukoistavan puutarhan. Minua petettiin, minut ryöstettiin putipuhtaaksi, minulle naurettiin; — oikeuden palvelijat verottivat minua, hyvät ystäväni varastivat minulta, papit ivasivat minua, mutta minä en silti ole vihannut ihmisiä. Minä elän täällä muukalaisten ja pakolaisten tien varrella. Minä hoidan ja parannan niitä, jotka etsivät hoivaa luonani ja minä nukun kesät, talvet ovet auki. Minä en pelkää huonoja ihmisiä. Oi, herra, minä en suinkaan ole pakana."
"Mitä tarpeetonta lörpötystä sinä lepertelevä nainen osaat sekottaa yhteen! En minä sinulta sitä kysy, kysyn vain, onko mökissäsi asuva mies oikeauskoinen vai kerettiläinen, ja miksi hänen lapsensa ei vielä ole kastettu. On mahdotonta, ettet tiedä tämän miehen nimeä."
"Tiedän kyllä hänen nimensä, mutta muuta en. Hänenkin elämällään voi olla salaisuuksia, kuten minunkin elämälläni on ollut. Olen uskonut omani hänelle, hänen salaisuuksiaan en ole milloinkaan kysellyt. Hänellä saattaa olla tärkeitä syitä olla niitä ilmaisematta. Mutta tunnen hänet hyväksi, oikeudenmukaiseksi ihmiseksi enkä epäile häntä ensinkään. Hyvät ystävät riistivät minulta kaiken; he olivat aatelisia, korkeassa asemassa olevia henkilöitä; he eivät jättäneet minulle muuta kuin pienen, itkevän lapseni. Minä kasvatin pikku lapseni suureksi ja tämän ainoan aarteeni, elämäni, kaikkeni olen antanut miehelle, josta en muuta tiedä kuin että häntä itseään rakastetaan. Eikö se ole lujaa uskoa Jumalaan?"
"Älä puhu minulle uskostasi Jumalaan! Sellaisen uskon takia on entiseen hyvään aikaan viety noitia polttoroviolle ja poltettu heitä koko kristityssä maailmassa."