Oi, jospa tällä arkuudella olisi syynsä!
Hän oli huomannut vielä kerran erään toisenkin merkin, nimittäin Atalian kasvoilla. Tämän silmissä loisti pirullisen voiton tuli, vahingonilon virvatuli.
Kuinka? Tietäisiköhän Atalia jotakin?
Hän tapasi taas molemmat naiset aterialla. He istuivat kaikki kolme vaiti vastapäätä toinen toisiaan, katsellen toisiaan tutkivasti.
Aterian jälkeen Timea sanoi vain nämä sanat: "Te olette tällä kertaa ollut hyvin kauan poissa."
Timar ei voinut vastata: "Pian olen jättävä sinut ainiaaksi", mutta hän ajatteli niin.
Hän aikoi edeltäkäsin neuvotella asianajajansa kera siitä, kuinka hän nostaisi avioerojutun vaimoaan vastaan. Hänen oli mahdotonta keksiä mitään tekosyytä siihen.
Ei ollut muuta syytä kuin "molemminpuolinen voittamaton vastenmielisyys."
Mutta tässä täytyi molempien olla yhtä mieltä, oli asia sitten totta tai ei.
Antaisikohan hänen vaimonsa samanlaisen selityksen? Hänestä riippui kaikki.