Tämä taittui siihen hellästi ja vei sen huulilleen; tuskin saattoi huomata hänen sitä suudelleen.
Timea ei vetänyt kättään pois.
"Kiitän teitä!" kuiskasi majuri hiljaa. Timar ei kenties kuullutkaan sanoja piilopaikkaansa, mutta majurin kosteat silmätkin sanoivat samaa: "Kiitän teitä!"
Seurasi pitkä vaitiolo. Timea istuutui jälleen sohvalle ja nojasi päätään käteensä.
Majuri ryhtyi taas puheeseen:
"Mutta, armollinen rouva, minä en ole pyytänyt saada keskustella kanssanne kerskuakseni urotyöstä, joka on teille kiusallinen ja minun puolestani oli vain ystävyydenvelvollisuuden täyttämistä, enkä myöskään saadakseni sitä kiitosta, jota te ystävällisesti osoititte minulle kädenpuristuksella. Se oli paljon ja minulle erinomainen palkinto. Mutta minä en sen vuoksi, tällä tavattomalla, miltei naurettavalla tavalla, lähettämällä teille taittuneen sapelin, ole pyrkinyt saamaan teidät suostumaan keskusteluun kanssani, vaan tehdäkseni teille vakavan kysymyksen. Armollinen rouva, olisiko mahdollista, että tuon ihmisen puheissa olisi perää?"
Nämä sanat kuullessaan Timea säpsähti kuin salaman iskemänä. Timariinkin tämä salama sattui, joka ainoa hermo hänessä vetäytyi kokoon.
"Mitä te ajattelette?" huusi Timea kiivaasti.
"Sana on sanottu", jatkoi majuri, joka oli noussut tuoliltaan, "ja nyt minä en jätä teitä ennenkuin vastaatte kysymykseeni, armollinen rouva. Jos tämä mies on valehdellut yhden asian, niin on kaikki tyyni valhetta; mutta jos vain yksikin asia on totta, niin voi kaikki olla totta. Senvuoksi olen tullut tänne. Ilman verukkeita, suoraan asiaan käyden, avoimin otsin kysyn teiltä: Onko mahdollista, että näissä syytöksissä voisi olla yhtään totuuden sanaa? Minä en ole toistanut kaikkea, mitä tuo mies on sanonut Levetinczystä, mutta kaiken, mikä voi miestä loukata, hän on syytänyt hänen niskoilleen. Onko mahdollista, että Timarin elämä voisi saada sellaisen kauhean käänteen, jonka tämän onnettoman talon edellinen omistaja vain kuolemallaan vältti? Sillä jos se on mahdollista, niin eivät mitkään hienotunteisuussyyt voi pidättää minua Jumalan armahtavaisuuden nimessä hetkeäkään viipymästä pelastaakseni teidät tästä talosta, joka siinä tapauksessa uhkaa lyhistyä kokoon. Minä en voi sallia teidän vihkiytyvän turmioon; minä en voi kylmäverisenä katsella, kun joku vetää teidät mukanaan syvyyteen."
Nämä hehkuvat sanat olivat lämmittäneet Timeaa. Timar katseli väristen ja liikutettuna vaimonsa sieluntaistelua. Timea suoriutui voittajana. Hän kokosi kaikki voimansa ja vastasi levollisesti: