"Tämä mies on jo viikkokausia seurustellut kanssamme; rahoja hänellä tuntuu olevan viljalti. Syyksi täällä oloonsa hän ilmoitti odottavansa herra von Levetinczyn paluuta, koska hänellä oli muka hyvin tärkeä asia kerrottavana hänelle. Asia alkoi lopuksi ikävystyttää meitä. Hän tiedusteli joka päivä herra von Levetinczyä, ja hänen ilmeensä oli silloin niin salaperäinen, että me tulimme ajatelleeksi hänen olevan seikkailijan. Eräänä päivänä päätimme panna miehemme pussiin. Meidän oli saatavat selville, miten oli tämän ihmisen, laita, joka tunkeutui seuraamme. Minä otin hänet kuulusteltavakseni. Hän veti taas esiin tavalliset lausepartensa, että hänellä oli jotakin selvitettävää teidän miehenne kanssa. Miksi hän ei siis kääntynyt herra Levetinczyn liikkeenhoitajan puoleen? — Siksi, että asia oli niin arkaluontoinen, että se voitiin selvittää vain kahden kesken. — Tämän vastauksen saatuani päätin minä armotta käydä hänen kimppuunsa. Kuulkaa, sanoin hänelle, minä en usko, ja me epäilemme sitä kaikki, teillä olevan mitään arkaluontoisia asioita selvittämättä herra von Levetinczyn kanssa. Me emme tiedä, kuka te olette, mutta sen tiedämme, että herra Levetinczy on kunniallinen mies, jolla on järkeä ja luonnetta, jonka varallisuussuhteet, hyvä maine ja yhteiskunnallinen asema ovat tunnetut — ja sitäpaitsi hän on mies, joka perheenisänä on moitteeton ja joka kansalaisena on uskollinen kuninkaalleen. Hänellä ei siis voi olla mitään syytä salaisiin kohtauksiin teidän laistenne miesten kera."
Majurin puhuessa oli Timea noussut hiljaa paikaltaan. Hän meni nyt majurin luo, ojensi kätensä sanoen: "Kiitän teitä."
Ja taas näki Timar hänen valkeiden kasvojensa leimahtavan hehkuvan punaisiksi, jommoiset ne eivät ikinä olleet olleet, mutta nyt jäivät semmoisiksi. Rouva oli lämmennyt ajatellessaan juuri tämän miehen, jota hänen sydämensä jumaloi, puolustavan toista, joka ollen hänen puolisonsa seisoi heidän sydämiensä välillä.
Majuri jatkoi selontekoa, ja jotta ei loukkaisi Timeaa katseillaan, hän etsi huoneesta toisen esineen, johon kiinnitti katseensa, kuten ne, jotka aikovat kertoa jännittävän kertomuksen, valitsevat kiinteän pisteen silmilleen. Sellaisen hän löysi lohikäärmeen päästä Pyhän Yrjänän kuvassa. Mutta juuri tämän lohikäärmeen pään vieressä oli se aukko, josta Timar katseli huonetta, ja hänestä tuntui kuin majuri puhuisi suoraan hänelle, vaikka hänen piilopaikassaan olikin niin pimeä, ettei kukaan voinut nähdä häntä.
"Tämän kuultuaan", jatkoi majuri, "muuttuivat miehen kasvot äkkiä ja hän hypähti ylös, kuin nukkuva koira, jonka hännälle on astuttu. 'Mitä?' hän huusi, niin että kaikki sen kuulivat, 'te pidätte siis Leventinczya rikkaana, mainehikkaana, ymmärtäväisenä ja kunnioitettuna miehenä, hyvänä perheenisänä ja uskollisena alamaisena? No, minäpä näytän teille, että tämä Levetinczy, tavattuaan minut, seuraavana päivänä lähtee karkuun ja jättäen talonsa ja kauniin vaimonsa pakenee Unkarista ja koko Europasta, ja että te ette milloinkaan ole saava hänestä kuulla.'"
Timean käsi etsi tahtomatta katkenneen sapelin kahvaa.
"… Vastauksen asemasta löin miestä kasvoihin."
Timar veti nopeasti päänsä aukosta, jossa oli urkkinut, ikäänkuin olisi pelännyt iskun kohtaavan itseään.
"Minä näin miehen heti katuvan sanojaan. Hän olisi mielellään vetäytynyt pois tämän nyrkiniskun seurauksista. Mutta minä en päästänyt häntä. Minä asetuin hänen tielleen. 'Te olette sotilas, teillä on sapeli. Teidän täytyy siis tietää, mihin tällainen kunniallisten miesten välillä tapahtunut kohtaus johtaa. Tuolla ylhäällä majatalossa on avara tanssisali; me sytytämme kynttilät, te valitsette kaksi sekundanttia, ja minä kaksi, ja sitten me annamme aseiden ratkaista asiamme.' Emme jättäneet hänelle hetkeäkään ajatusaikaa. Mies miekkaili kuin merirosvo. Pari kertaa hän yritti tarttua sapeliini vasemmalla kädellään, minä raivostuin, iskin häntä päähän ja hän kaatui lattialle. Hänen onnekseen olin iskenyt terän lappeella, jolloin terä katkesi. Seuraavana päivänä mies oli paennut kaupungista, kuten lääkäreiltä kuulin. Haava ei siis ollut vaarallinen."
Timea otti jälleen ylös sapelin ja tarkasteli sen terää. Sitten hän laski sen takaisin pöydälle ja ojensi kätensä majurille.