Näin sanoen hän avasi laatikon ja otti sieltä esiin kirjeen.
"Kirjeenne sisältö on seuraava: Armollinen rouva! Minä olen tänään ollut kaksintaistelussa, ja vain sitä seikkaa, että sapelini taittui, saa vastustajani kiittää hengestään. Tämä kaksintaistelu on yhteydessä sangen arvoituksellisten asianhaarojen kanssa, jotka suoranaisesti liikuttavat teitä, ja vielä enemmän teidän puolisoanne. Suokaa minulle muutaman minuutin keskusteluaika, joten voisin sanoa teille, mitä teidän välttämättä tulee tietää."
"Tässä kirjeessä ovat sanat teidän puolisoanne alleviivatut kaksinkertaisesti, ja juuri tämä seikka sai minut sallimaan teille tilaisuutta keskusteluun. Puhukaa! Mitä yhteyttä on teidän kaksintaistelullanne ja herra von Levetinczyn personallisilla suhteilla? Minä olen kuunteleva teitä, niin kauan kuin sanottavanne koskee herra von Levetinczyä, — mutta jos siirrytte toiselle alalle, niin poistun heti paikalla."
Majuri kumarsi miettivän totisena.
"Alan siis, armollinen rouva, kertomalla erään tuntemattoman miehen viime aikoina kuljeskelleen tässä kaupungissa puettuna meriupseerinpukuun. Pukunsa on avannut hänelle tien kaikkialle, missä upseereja oleskelee. Hän tuntuu olevan maailmanmies ja tottunut seuraihminen. En tiedä lähemmin kertoa, ken hän on, sillä minun tapani ei ole urkkia. Eikö hän joskus ole herättänyt teidänkin huomiotanne, armollinen rouvani? Te olette voinut joka ilta nähdä hänet teatterissa; hänellä on yllään vihreä virkapuku, jossa on keltaiset ja punaiset kääntökaulukset."
"Minä olen nähnyt hänet."
"Ja muistatteko milloinkaan ennen nähneenne häntä?"
"En ole pannut merkille hänen kasvojaan."
"Sehän on totta, armollinen rouva ei milloinkaan katsele vieraita miehiä kasvoihin."
"Eteenpäin, herrani! Minusta ei ole kysymys."