Timea ei hae eroa hänestä.
Timea sanoisi: "Jos olet tehnyt minut onnettomaksi, niin kärsi nyt kanssani." Se on enkelin julmuutta.
Näin on Timean laita.
Mutta miten on Noëmin?
Mitä hän tekee autiolla saarella, josta hän, siitä kiitos Timean jalomielisyyden — ei saa lähteä? Yksin keskellä talven synkkää yksitoikkoisuutta, pieni, avuton lapsi sylissään! Mitä hän nyt ajattelee? Ei ole ketään, joka voisi sanoa hänelle lohdutuksen sanaa. Kuinka hän vapiseekaan aaveita, huonoja ihmisiä, villejä eläimiä peläten siellä autiossa korvessa! Kuinka hänen sydäntään ahdistaneekaan ajatellessaan rakastettuaan ja ihmetellessään, missä tämä nyt oleskelee!
Oi, jospa hän vain tietäisi!
Oi, jospa nuo molemmat naiset tietäisivät, mikä alhainen lurjus se mies on, joka saattaa heille niin suuria sydäntuskia!
Jospa olisi joku, joka voisi sanoa heille sen!
Mutta odottakaa!
Kukahan se muukalainen voisi olla, joka on jo sanonut hänestä sellaisia asioita, että majuri iski häntä päähän? Vieras meriupseeri? Kukahan tämä vihamies voisi olla? Nyt on mahdotonta saada tietää sitä, sillä hän on jo lähtenyt kaupungista saamansa haava päässään.