Muutamiin kirjeisiin oli Timea jo merkinnyt ratkaisseensa kysymyksessä olevan asian.
Taaskin Timea!
Mikael avasi ja luki toisen kirjeen toisensa jälkeen. Kaikissa oli hyviä uutisia. Hän tuli ajatelleeksi Polykratesta, jolle kaikki onnistui ja joka lopulta alkoi pelätä menestystään.
Hänen rikkautensa kasvoi lakkaamatta. Häneltä jo puuttuu tilaisuutta hedelmällisesti käyttää kokoontuneita rahasummiaan. Hyväntekeväisyystili ei voi ottaa koko voittoa, joka nousee yli kaiken odotuksen. Kaikki, mihin hän ryhtyy, onnistuu. Kaikki, mihin hän lainaa nimensä, muuttuu kullaksi. Puhdas paperi tulee arvokkaaksi, kun hänen liikkeensä nimileima painetaan siihen.
Ja mikä on sitten syynä tähän ennenkuulumattomaan menestykseen?
Salaisuus, jota ei kukaan tunne, ei kukaan muu kuin hän.
Kuka on nähnyt Ali Tshorbadshin aarteiden makaavan hujan hajan pimeässä hytissä?
Hän yksin — ja kuu. Mutta kuu on hyvä toveri. Se on nähnyt muutakin.
Maailmanjärjestyksen painopisteenä on siis se, ettei tehty rikos milloinkaan tule ilmi. Silloin täytyy kaikkien seuraustenkin siitä olla loistoa, suuruutta, hyvettä!
Mutta se on mahdotonta!