Mikael tunsi sen, sillä hän oli syvä luonne. Hän tunsi, että liioiteltu onni, jonka perusta oli niin madonsyömä, lopuksi oli raukeava tyhjiin; sillä oikeus tapahtuu kaikille auringon alla. Ilolla hän olisi antanut pois puolet omaisuudestaan, vieläpä sen kokonaisuudessaankin, jos hän vain olisi voinut toivoa siten sovittavansa taivaan. Mutta hän tunsi katumuksentekonsa sisältyvän siihen tietoisuuteen, että hänen rikkautensa ja valtansa, hänen arvossa pidetty nimensä ja hänen näennäinen avio-onnensa olivat vain kohtalon ivaa. Hän oli haudattu sen alle, eikä voinut nousta ainoaan autuaaksitekevään elämään, jonka tarkoitusperä on Noëmi ja — pikku Dodi. Vasta kun Dodi ensimmäinen oli kuollut, vasta silloin hän tunsi, mitä poika oli ollut hänelle. Nyt, kun on kysymyksessä toinen, tuntee hän sen vieläkin voimakkaammin. Eikä hän voi tehdä heitä omikseen. Hän makaa haudattuna kultakasan alla, jota hän ei voi pudistaa päältään. Hän tuntee nyt valveilla ollen samaa, jota lavantaudin kuumehoureissa: hän makaa elävänä haudassa, joka on täytetty kullalla. Hänen päänsä päällä marmoripatsaassa seisoo liikkumaton alabasteripatsas: Timea. Kerjäläisnainen, pieni lapsi mukanaan, tulee poimimaan kukkia hänen haudaltaan: se on Noëmi. Elävältä haudattu koettaa turhaan huutaa: "Ojenna minulle kätesi, Noëmi, ja vedä minut ulos kultahaudasta!"
Timar ryhtyi uudelleen kirjeitä lukemaan.
Niiden joukossa oli eräs hänen brasilialaiselta asiamieheltään. Hänen lempiaatteensa, unkarilaisten jauhojen vienti, oli toteutunut loistavalla tavalla. Timar niittää siitä sekä kunniaa että rikkautta.
Lukiessaan kirjettä hän muisti kirjeenkantajan jättäneen hänelle sisäänkirjoitetun kirjeen, jossa oli valtameren tuonpuolisten maiden postileima. Hän etsi ja löysi sen takkinsa povitaskusta.
Kirje oli samalta kirjeenvaihtajalta, joka oli lähettänyt äskeiset suotuisat uutiset.
Se kuului:
Herrani! Sen jälkeen kun viime kirjeeni kirjoitin, on suuri onnettomuus kohdannut meitä. Suojattinne, Teodor Kristyan on häpeällisesti pettänyt meitä ja aiheuttanut meille suuria tappioita. Me olemme syyttömät tähän. Tämä mies on useita vuosia osottanut olevansa luotettava, kunnollinen ja ahkera, joten emme ole voineet olla osottamatta hänelle mitä suurinta luottamusta.
Hänen palkkansa ja toimituspalkkionsa olivat niin suuret, ettei hän ainoastaan elänyt hyvin niillä tuloilla, vaan säästikin vielä rahoja, jotka sijoitti meidän liikkeeseemme korkoa vastaan. Mutta tämä mies onkin vaarallisin petturi, joka milloinkaan on elänyt. Antaessaan näennäisten säästöjensä liikkeessämme kasvaa pieneksi pääomaksi, varasti hän meitä mitä julkeimmalla tavalla, kavalsi rahalähetyksiä, väärensi laskuja ja kirjoitti vääriä vekselejä liikkeemme nimessä — mikä oli hänelle mahdollista, syystä että te olitte antanut hänelle oikeuden käyttää sen nimileimaa, joten näihin saakka selville saatu tappio nousee 10 miljoonaan reissiin.
Timar heitti kirjeen luotaan.
Kymmenen miljoonaa reissiä! Se on suunnilleen satatuhatta guldenia.