Kas siinä Polykrateksen sormus, joka oli heitetty mereen.
Hän luki eteenpäin:
"Mutta tappion tekee vieläkin tuntuvammaksi se seikka, että hän on sekoittanut viime vuosien lähetyksiin Lorsisianilaista tavaraa, joka on paljon huonompaa lajia, sillä tämän konnantyön avulla on hän pilannut unkarilaisten jauhojen maineen useiksi vuosiksi, jos me yleensäkään milloinkaan voimme saada kaikkia asioita järjestykseen."
Tämä on siis ensi isku, ajatteli Timar itsekseen. Ja tämä isku oli samalla tuntuvin suurelle liikemiehelle. Se koski asiaa, josta hän oli ollut eniten ylpeä, ja joka oli saattanut hänelle kuninkaallisen neuvoksen arvonimen.
Täten on siis Timean rakentama loistava rakennus lyhistynyt kokoon.
Taaskin Timea!
Timar kiirehti lukemaan eteenpäin.
"Kevytmielisten naisten kanssa solmittu ystävyys on vienyt nuoren rikollisen näille harhateille. Muukalaiselle on tämä seikka ilmanalamme vaarallisin tartunta. Me vangitsimme hänet heti, mutta varastetuista rahoista ei ollut enää mitään jäljellä; osan hän oli menettänyt pelihelvetissä, loput tuhlannut kreolilaisnaisten seurassa. On tosin myös mahdollista, että lurjus on pannut melkoisia rahasummia varmaan säilöön, toivoen pääsevänsä niihin käsiksi tultuaan vapaaksi; mutta siinä tapauksessa hän saa odottaa kauan, sillä täkäläinen tuomioistuin on tuominnut hänet viideksitoista vuodeksi kaleriorjaksi."
Timar ei kyennyt lukemaan eteenpäin. Hän antoi kirjeen pudota pöydälle. Sitten hän nousi ja alkoi levottomasti kävellä edestakaisin huoneessa.
Viideksitoista vuodeksi kaleriorjaksi! Olla viisitoista vuotta taottu kiinni soutulaivaan, jolloin ei näe muuta kuin taivasta ja vettä! Viisitoista vuotta kestettävä auringon polttavaa hehkua, keinua ikuisesti levottomalla merellä ja kirota ikuisesti armotonta ihmiskuntaa! Hänestä tulee vanha mies ennenkuin hän saa vapautensa takaisin. — Ja miksi? Siksi, että Mikael Timar von Levetinczyä ei saa häiritä, tämän nauttiessa kiellettyjä iloja Vapaalla Saarella. Siksi, että ei kukaan saa ilmaista Noëmiä Timealle eikä Timeaa Noëmille.