Kun sinä lähetit Teodorin Brasiliaan, et luullut asiain käyvän näin… Kuitenkin, sinä laskit niiden olosuhteiden, joihin hän joutui, tekevän hänestä rikollisen.
Sinä et heti surmannut häntä luodilla niinkuin kunniallinen mies kaksintaistelussa surmaa vastustajansa, joka on hänen rakkautensa tiellä. Sinä teeskentelit isällistä hyväntahtoisuutta ja lähetit hänet kolmen tuhannen penikulman päähän luotasi, ja nyt saat nähdä hänen viisitoista vuotta hitaasti kitumassa kuollakseen lopulta, sillä sinä olet näkevä hänet maapallon lävitse ja kaikkien sen merienkin keskellä.
Tuli oli uunissa sammunut. Huone oli käynyt kylmäksi, ja akkunat olivat jääkukkien peitossa. Siitä huolimatta tippui hiki Timarin otsalta hänen kävellessään edes takaisin pienessä huoneessa.
Siis on jokainen, jolle hän ojentaa kätensä, tuomittu onnettomuuteen.
Tähän käteen on kiinnitetty kirous.
Kerran hän oli itsetietoisessa ylimielisyydessään kerskunut, miten hän teki kaikki onnellisiksi, joita lähestyi; vieläpä roistotkin tekivät parannuksen.
Oi, kuinka hirvittävästi hän oli pettynyt!
Hänen joka sormessaan riippui kirous ja tuomio.
Hänen takiaan on hänen vaimonsa onneton, ja samalla myös se ystävä, jolta hän viekkaasti on riistänyt vaimonsa.
Hänen takiaan kärsii toinenkin, jonka sydämen hän viekoitteli itselleen, ja jolle hän ei löydä turvapaikkaa maan päältä.