Miksi hän pelkää?
Hän on yksin huoneessa ja on säikähtynyt kuin lapsi, jolle on kerrottu ryövärihistorioita. Hän ei voi kauemmin kestää täällä sisällä.
Hän otti pistoolinsa ja katsoi, olivatko ne kunnolla ladatut. Sitten hän tutki, saiko pistinpuukon kärjen helposti ulos.
Pois täältä!
On vielä yö. Palovartija on juuri kuuluttanut ensimäisen tunnin keskiyön jälkeen. Täällä hän ei voi odottaa aamua.
Mitä? Eikö Szöny-rannalle voisi päästä kulkematta sillan yli? Saaren yläpuolella on Tonava täysin jäätynyt. Hänen tarvitsee vain vähemmän pelätä pimeää yötä ja vaarallista jääsiltaa kuin tätä lepattavaa kynttilää ja avointa kirjettä.
Kirjeen hän pitää liekin yläpuolella ja polttaa sen. Sitten hän puhaltaa kynttilän sammuksiin.
Ne eivät enää tee häntä rauhattomaksi.
Senjälkeen hän hapuilee ulos huoneesta. Suljettuaan oven jäljessään johtuu hänen mieleensä, että hän kenties on sytyttänyt jotakin poisheitetyn kirjeen jäännöksillä. Hän menee takaisin sisään. Paperilla, joka on palanut tuhkaksi, kulkee vielä muutamia tulikipinöitä edestakaisin monimutkaisissa kuvioissa kuin aavemaiset virvatulet. Hän odottaa siksi kunnes viimeinen kipinä on sammunut ja siten on tullut aivan pimeä. Senjälkeen hän syöksyy ulos yöhön. Tiellä eteisen ja käytävän lävitse hän näkee aaveen milloin edessään, milloin takanaan. Hän pitää vasenta kättään kasvojensa edessä ja oikeassa on hänellä paljastettu pistinpuukko. — Mutta kukaan ei väijy häntä, kukaan ei tule häntä vastaan.
Vasta silloin kun hän ennättää kadulle, hän tuntee rintansa keventyneeksi.