Jää aukon ympärillä on jo kaikilla tahoilla kalojen peittämä. Karppi hyppelee kuin nokkahiiri. Sen annetaan olla rauhassa, eihän se kuitenkaan voi paeta. Hitaammat kalat makaavat suurissa röykkiöissä.
"Olenhan sanonut", mutisi vanha esimies, "että me tänään saisimme hyvän saaliin. Missä vain armollinen herra näyttäytyy, siellä on myös onni mukana. Jospa nyt vain saisimme kiinni fogaschikuninkaan!"
"Ellen aivan erehdy, on se nuotassamme", sanoi kalastajanrenki, joka veti nuoraa lähinnä vettä, "siinä ui suuri otus edestakaisin, tunnen sen käsivarsissani."
"Haa, tuossa se on!" huusi toinen, joka juuri oli saanut haavinsa kaloja täyteen, kun krokotiilia muistuttava suunnaton pää pisti ylös veden pinnalle; koko pää oli hopeanvalkoinen, ammottavassa kidassa loisti kaksi riviä hampaita, teräviä kuin kaimalla. Sitäpaitsi oli sillä neljä käyrää torahammasta, jotka tarttuivat toinen toisiinsa haukatessa kuin tiikerin hampaat. Se oli kunnioitusta herättävä pää. Täydellä syyllä saattoi sen omistajaa kutsua tämän järven kuninkaaksi, missä ei kukaan, ei edes hänen omaa heimoaan, voinut kilpailla hänen kanssaan.
"Siinä se on!" huusi yhtaikaa kolme muuta, mutta hetki sen jälkeen se oli taas sukeltanut alas, ja nyt alkoi kalastajien taistelu.
Alkoi hirveä metakka, ikäänkuin olisi satimeen joutunut järvenkuningas vielä jäljellä olevine henkivartioineen äkkiä antanut käskyn taistella itsensä ratkaisevassa kamppailussa lävitse. Haukien, karppien ja monnien hurja joukko syöksyi suin päin kireäksi jännitettyä nuottaa vastaan; täytyi taistella nuijilla näitä syöksyviä Goliatheja vastaan.
Kalastajat innostuivat, kylmäveriset osottautuivat kykenevänsä sankarilliseen innostukseen, nousivat heidän valtakuntaansa tunkeutuvia vihollisia vastaan ja taistelivat oikean taistelun. Taistelu päättyi kuitenkin heidän tappioonsa. Monneja lyötiin kalloon ja vedettiin jäälle; kauniit, valkoiset fogaschit ja kiiltokalat haavittiin ylös aina kun niitä ilmestyi veden pinnalle, mutta fogaschikuningas ei vain tahtonut näyttäytyä.
"Se on päässyt pakoon!" mutisi vanha esimies.
"Ei, se on yhä vielä nuotassa", ilmoitti kalastajanrenki, joka oli lähinnä vettä ja puri yhteen hampaitaan. "Minä tunnen käsivarressani, miten se nykii ja työntää; kunhan se ei vain repisi rikki lankaa."
Saalis, joka oli ympäristössä, oli suunnattoman suuri. Oli tuskin ainoatakaan paikkaa, missä olisi voinut seistä polkematta kaloja.