"Kas niin, nyt on nuotta revennyt", huusi kalastajanrenki. "Kuulin, miten se repesi."
Vain pieni osa nuottaa oli enää veden alla.
"Vetäkää ylös!" kiljui vanha esimies, ja miehet tempoilivat nyt kaikin voimin. Nuotan kera tuli koko jälellä oleva kalajoukkokin ylös. Niiden joukossa oli fogaschikuningaskin, oivallinen näyte lajiaan. Se painoi yli kaksi naulaa, ja sellaisia saadaan pyydyksiin vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa, tuskin niinkään usein. Se oli todella vahvalla päällään murtautunut nuotan läpi, mutta piikkiset evät sotkeutuivat lankoihin eikä se päässyt irti. Kun sitä vedettiin ylös, löi se erästä kalastajanrenkiä pyrstöllään kasvoihin niin kovaa, että tämä kaatui taaksepäin jäällä. Mutta se olikin sen viimeinen uroteko. Seuraavassa silmänräpäyksessä se sai kuolla. Ei milloinkaan vielä ole kukaan ihminen pitänyt elävää fogaschia kädessään. Arvellaan sen ilmarakon halkeavan heti kun se on tullut ylös vedestä, ja siihen sen elämä päättyy.
Kalastajien ilo tästä kalasta oli suurempi kuin koko muusta runsaasta saaliista. Sille oli kauan asetettu pyydyksiä. Kaikki tunsivat tämän äreän kalanhävittäjän. Sillä oli muun muassa paha tapa syödä omia sukulaisiaan. Siksi sitä nimitettiinkin fcgaschikuninkaaksi. Kun se avattiin, löytyi sen vatsasta toinen suuri fogaschi, jonka se luultavasti juuri äskettäin oli nielaissut. Sillä oli kaunis kullanvärinen rasvakerros, niin paksu kuin villisian, ja sen liha oli lumivalkoista.
"Herra von Levetinczy, tuon me lähetämme armolliselle rouvalle", sanoi vanha esimies. "Me pakkaamme sen jäälaatikkoon. Teidän armonne täytyy kirjoittaa kirje ja ilmoittaa sen olevan fogaschikuninkaan. Se, joka syö sitä, syö kuninkaanlihaa."
Mikael ylisti päähänpistoa ja lupasi, ettei palkinto jäisi tulematta.
Kun fogaschi oli saatu ylös, oli lyhyt talvipäiväkin lopussa, mutta vain taivaalla, ei jäällä.
Nyt vasta alkoi täällä tulla eloisaa.
Naapurikylistä, Siofokista, Szantosta, Zamardista, Araks'ista, Csapokista, tuli kansaa tänne ajopeleissä korineen, selkäreppuineen ja puisine kenttä pulloineen. Pulloissa oli viiniä, repuissa silavaa ja koreihin aiottiin ottaa kaloja.
Kun sitten alkoi saaliinjako, syntyi kalastajien ympärillä oikeat markkinat.