Auringon laskettua solmittiin soihtuja kaislanipuista, jäälle sytytettiin tulia ja nyt alkoi kalakauppa. Karpit, hauet, monnit ja ahvenet kelpaavat kyllä köyhälle kansalle. Mutta fogaschit lähetetään Pestiin ja Wieniin, ja niistä saadaan hyvä hinta. Loput myydään halvalla. Mutta tästäkin saatiin hyvä voitto. Yhdellä ainoalla nuotanvedolla oli saatu lähes kolme sataa sentneriä kalaa. Tämä Timar on toden totta onnen helmalapsi.
Kala, joka ei ole myyty, pakataan koreihin ja ajetaan varastohuoneisiin, mistä se viedään ajoneuvoilla Vessprimtorille.
Timar tahtoi nyt valmistaa kokoontuneelle kansalle iloisen hetken. Hän käski tuoda suuren viinitynnörin jäälle ja antoi siellä lyödä tapin pois. Sitten hän kehoitti esimiestä keittämään kalaruokaa, jommoista vain hän osasi valmistaa.
Tähän tarkoitukseen valittu, palasiksi leikattu kala, joka ei saa olla liian rasvaista eikä liian ruotoista, heitetään suunnattoman suureen kattilaan. Lisäksi sekotetaan pari kourallista sipulia. Oikeastaan on koko taito siinä, että osataan saada aikaan oikea seos, mikä asiaan perehtymättömälle ei suinkaan ole helppoa.
Tästä oivallisesta ruokalajista nautti Timar itse uskomattomia annoksia.
Mutta kun hyvää viiniä vuotaa ja kalaruokaa keitetään, kuinka silloin mustalaiset pysyisivät poissa?
Ei aikaakaan, niin ilmestyi joukko ruskeita soittajia paikalle. Nämä alkoivat, cymbalin lyöjän asetuttua istumaan erään korin päälle, soittaa tuttua kansanlaulua:
"Jaj de szabad ez a húr!
Majd megfizet ez az ur!"
[Oi, kuinka soitto soi!
Ken herra on, hän maksaa voi!]
Mutta kuinka voisi tanssi puuttua sieltä, missä on mustalaisia, punaposkisia tyttöjä ja iloisia, vilkkaita poikia? Tuossa tuokiossa oli maalaistanssit pystyssä jäällä, ja siellä oli iloa ja eloa. Kaislatulien ympärillä tanssivat hoikat parit kuningas Davidin tanssia suuresti riemuiten ja ennenkuin Timar huomasikaan, veti eräs nuori, kaunis tyttö hänet mukanaan pyörteeseen.