Hän otti maasta laukaistun pistoolinsa ja painoi sen Timarin käteen.
"Ampukaa minut omalla pistoolillani, jos minut vielä joskus kohtaatte! Älkää silloin kyselkö, älkää puhuko mitään, ampukaa vaan!"
Eikä hän hellittänyt, ennenkuin Mikael oli ottanut pistoolin ja pistänyt sen metsästyslaukkuunsa.
"Jääkää hyvästi!" sanoi Timar ja läksi.
Teodor seisoi hetkisen seuraten häntä silmillään. Vihdoin hän juoksi hänen jälkeensä pidättäen häntä.
"Herrani, vielä sananen! Te olette tehnyt minusta uuden ihmisen. — Sallikaa minun kirjoittaessani teille alkaa sanoilla: 'Isäni!' Näihin sanoihin on mielestäni aina kätkeytynyt pelkoa ja inhoa, antakaa niiden tästä lähtien tulla minulle luottavaisuuden ja onnen lähteeksi. — Isäni, isäni!"
Teodor suuteli kiihkeästi Timarin kättä, syöksyi pois, heittäytyi ensimmäisen pensaan taa, joka kätki hänet Mikaelin katseilta, kätki kasvonsa ruohoon ja itki — todellisia, rehellisiä kyyneleitä.
* * * * *
Pikku Noëmi parka seisoi kauan aikaa akaasiapuun alla, siinä missä oli lausunut jäähyväiset Mikaelille.
Terese, jonka mielestä tytär oli viipynyt liian kauan oli lähtenyt etsimään ja istui nyt ruohikossa hänen vieressään. Jotakin tehdäkseen hän oli ottanut esiin sukankutimensa.