"Mestari Fabula", sanoi Timar uskolliselle tarkastusmiehelleen, "tänä vuonna emme vie viljaa Raabiin emmekä Komorniin."
"Mitä me sitten sillä teemme?"
"Me jauhatamme sen täällä. Minulla on maatilallani kaksi myllyä ja sitäpaitsi vuokraamme kolmekymmentä Tonava-myllyä, jotka pian suorittavat työn."
"Mutta silloin on meidän myös perustettava äärettömän suuri jauhomyymälä voidaksemme myydä niin paljon jauhoja."
"Siitäkin olen pitävä huolen. Me kuljetamme jauhot säkeissä, pienillä aluksilla vastavirtaa Karlsburgiin. Siellä me lastaamme säkit härkä vaunuihin, viedäksemme ne sitten Triestiin. Triestissä on laivani jo lähtövalmiina, viedäkseen tynnyreihin sullotut jauhot Brasiliaan."
"Brasiliaanko?" huudahti Fabula ihmeissään. "Mutta sinne minä en seuraakaan mukana!"
"En aiokaan lähettää sinua sinne, mestari Fabula. Teidän toimeksenne jää vain huolehtia siitä, mitä Triestissä on tehtävä, sekä jauhatuksesta että sinne kuletuksesta. Minä annan jo tänäpäivänä työnjohtajalle ja mylläreille käskyt, ja te saatte poissaollessani johtaa asioita aivan kuin minä olisin itse mukana."
"Kiitoksia paljon", sanoi Fabula pudistellen päätään herra
Levetinczyn poistuessa huoneesta.
"Tässä taas yksi hänen hirveitä tyhmiä päähänpistojaan!" mutisi hän itsekseen, tosin niin äänekkäästi, että toisetkin saattoivat kuulla. "Miten kannattaisi lähettää jauhoja Unkarista Brasiliaan? Niinkuin en minä tietäisi, missä Brasilia on! Mitä hyötyä minulla sitten olisi ollut maantiedon lukemisesta hänen ylhäisyytensä herra Onodyn johdolla? Brasilia, pääkaupunki Rio Janeiro; sieltä viedään ulos pumpulia ja tupakkaa, sokeria ja kahvia; siellä on mitä oivallisimpia timanttikaivoksia. Asukkaat ovat intiaaneja, portugalilaisia, hollantilaisia, englantilaisia ja saksalaisia. Nyt tahtoisin nähdä, milloin unkarilaisetkin tulevat näiden omituisten ihmisten luetteloon. Ja lisäksi jauhoja myymään! Maahan, jossa on kokonaisia metsiä, joiden runkojen sisältä saadaan jauhoja ja ryynejä ja toisia, joiden oksilla kasvaa leipää. Ei tarvita muuta kuin poimia sitä ja syödä. Ja sellaiseen maahan tarvittaisiin jauhoja muualta! Ensinnäkin ne ummehtuvat ennen perille tuloaan. Toiseksi ei siellä kukaan osta meidän jauhojamme. Kolmanneksi ei niistä rahoista, jotka Brasiliasta saadaan, ikänä nähdä edes vilaustakaan. Kuinka niitä tänne saataisiin? Sinne ei lähde ainoakaan viskaali eikä alituomari. Lyhyesti sanoen, siinä taas ennen kuulumaton tyhmyys, joka kaikkien hämmästykseksi on saava ihmeellisen onnellisen ratkaisun, kuten kaikki muutkin tyhmyydet, joita herra Levetinczy on tehnyt, enkä minä suinkaan epäile, etteivät jauholaivamme tule takaisin kultajauholla lastattuina. Mutta siitä huolimatta on se mielestäni tyhmyys ja on sellaisena pysyvä."
Herra Fabula oli aivan oikeassa. Timarkin oli miltei samaa mieltä kuin hän.