"Se on totta, niin olen sanonut, vaikka olen hänen äitinsä. Herra majuri on oikeassa. — No, jos sapelin entinen omistaja ei tiedä, mitä hänen on tehtävä, niin tietää sen nykyinen omistaja."
Ja sitten Sohvi-rouva pyysi tuhannesti anteeksi, että oli vaivannut, ja sitten taas tuhannesti siitä, että ei voinut enää jäädä, sillä hänen oli tehtävä satoja ostoksia torilla.
Sitten otti hän korinsa ja pujahti ulos kaksoiskotkan koristamasta portista. Mutta hän ei ostanut mitään torilta, vaan kiirehti suoraa tietä kotiin.
Seitsemästoista luku.
DODIN KIRJE.
Puolitoista vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin Timar asettui asumaan Vapaalle Saarelle. Hän ei ollut ollut päivääkään poissa sieltä tänä aikana.
Suuria asioita oli ennättänyt tapahtua. Dodi oli oppinut kirjoittamaan!
Onpa se ilo, kun pienokainen piirtelee ensimmäiset harakanvarpaansa liidulla penkkiin! Hänelle sanellaan kirjaimet. "Kirjoita h, e, v, o, n, e, n, ja äännä ne kaikki yhdessä." Kuinka ihmeissään hän onkaan siitä, että niistä tuli hevonen, vaikka hän ei olekaan piirtänyt mitään hevosta. Ja vielä suurempi on ilo, kun hän puolentoista vuoden kuluttua kirjoittaa kauniille, viivoitetulle paperille syntymäpäiväonnittelun äidilleen.
Tämä on arvokkaampi teos kuin Kleopatran obeliski, joka on kirjoitettu täyteen hieroglyyfejä.
Kun Dodin ensimmäinen syntymäpäiväonnittelu vapisi Noëmin kädessä, sanoi hän kyynelsilmin Mikaelille: