Kuinka? Sinä kaunis valkeakasvoinen nainen, etkö ajattele sitä, että toinen oli hallitsijattarena tässä talossa, silloin kun sinä tulit tänne: että hän oli rikas ja rakastettu morsian, jota miehet ihailivat ja naiset kadehtivat? Mutta siitä hetkestä lähtien, jolloin aallot heittivät sinut tälle rannalle, alkoi toisen surullinen kohtalo. Hänestä tehtiin kerjäläinen, hänet peitettiin häpeään ja kunnia riistettiin häneltä ja hänen sulhasensa hylkäsi hänet.
Eihän ollut sinun syysi, että näin kävi. Mutta sinun tähtesi näin kävi; sinä toit onnettomuuden mukanasi. Se istuu valkeilla kasvoillasi, mustien silmäkulmiesi välissä, jotka suutelevat toisiaan, ja tuo turmion laivalle ja talolle, johon käyt sisälle. Sinä et voi sille mitään, mutta sinä tuot onnettomuuden muassasi.
Sekä vainoojasi että vapauttajasi joutuvat turmioon. Sinä et voi estää sitä, että muutamat rakastavat sinua niin suuresti ja toiset vihaavat sinua niin syvästi; mutta sinä et voi välttää kumpaakaan.
Ja sinä uskallat nukkua Atalian kanssa saman katon alla!…
Sohvi-rouva oli tyytyväinen eri elämänurien yhtymiseen tällä tavoin. "Parittain." Hän luuli sitä ansiokseen. Hän yrittikin sitoa lujemmin täällä ja irroittaa tuolla, aina sen mukaan mikä hänestä näytti välttämättömältä.
Timealle hän ylisti majuria pilviin asti, Atalialle alensi häntä.
Kun Atalia otti kihlasormuksen herra Johan Fabulalta, väitti Sohvi-rouva, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt niin kaunista, vaikka se olikin aivan tavallinen kihlasormus.
Hän kuvasi Ataliaa maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.
"Usko pois, rakas tyttäreni, saatat olla onnellinen. Sinä sovit paljoa paremmin hänelle kuin tuolle toiselle, jolla ei ole muuta kuin ruosteinen miekka ja ruosteinen asepuku. Uskallan lyödä vetoa siitä, että hän syö luotolla ravintolassa. Pidänkin enemmän herra Fabulasta ihmisenä kuin tuosta toisesta. Voi kuinka komea hän on kiertäessään pitkät viiksensä sivuille ja etenkin kun hänellä on viittansa hopeaketjuineen! Koettakoonpa vain herra majuri kiertää viiksiään! Jospa hänellä edes olisi viikset! Minä en saisi suudeltua tuollaisia parrattomia, sileitä miehenkasvoja. Hän ei myöskään ole vielä aivan nuori; etkö ole huomannut, miten hän aina silittää hiuksensa toiselta puolelta toiselle kätkeäkseen päälaellaan olevaa kuuta? Ja sen lisäksi nauttii herra Fabula suurta kunnioitusta kaupungissa. Kaikki ihmiset tervehtivät häntä kadulla. Hengen miehetkin kuiskailevat keskenään: 'Kas, herra virkaatekevä kuraattori!' Herra Levetinczy oli vakinainen kuraattori. He olivat toisiinsa samassa suhteessa kuin kuvernööri virkaatekevään kuvernööriin. Levetinczy oli 'Nadasdy' ja Fabula 'Kürthy.' Tosin hän ei ole aatelismies, mutta hän on kuusikymmenvuotias ja hänen on vain tarvis liikuttaa pikkusormeaan, jotta he nimittäisivät hänet kolleegiakamreeriksi, ja silloin tulee sinusta rouva kamreerska. Sinua nimitetään silloin 'nagyasszony' (suur-rouva) kuten minuakin."
Olla kuusikymmenvuotiaana kamreeri oli siihen aikaan paljon Komornissa. Kuusikymmenvuotias pääsi määrätyillä edellytyksillä ulkoraadin jäseneksi ja kolleegiakamreeri oli kaupungin kaikkien härkien ja hevosten komentaja.