Tänään on ollut ankara työpäivä.
Huomispäivän loistavan juhlan suuret valmistukset. Keittiösotaretki!
Sohvi-rouva oli johtajana. Hän ei sallinut kutsua avuksi ainoatakaan keittäjää eikä sokerileipuria, hän osasi heidän taitonsa paremmin kuin kukaan muu, ja hän oli ylpeä maineestaan, ettei koko seudulla ollut niin etevää keittotaiteilijaa kuin hän oli. Hän oli perinyt tämän taidon äidiltään, jota ilman ei voitu valmistaa mitään kemuja eikä pitoja.
Keittiön viereinen huone ja varastohuoneet ovat täynnä torttuja, leivoksia ja sokerileipiä. Mandelitorttuja, espanjalaisia tuulihattuja, nunnaleivoksia on ladottuina lukemattomille vadeille, jotka seisovat kuin patterit hienojen pasteijojen ja piirakoiden vieressä vartioimassa piiritystä. Jääkellariin on asetettu metsänriista, linnuista ja nautaeläimistä valmistettuja paisteja.
Rasittavaa työtä on jatkunut aina kello yhteentoista saakka illalla. Kun silloin kaikki, mitä oli paistettava, oli paistettu, oli Sohvi-rouvan mielestä aika olla jalomielinen. Hän kutsui palvelijoiden huoneeseen koko pääesikunnan, joka oli niin urhoollisesti kestänyt, ja kestitsi sitä kaikilla niillä herkuilla, jotka taistelun tuoksinassa olivat kärsineet vahinkoa. Sillä eiväthän sellaiset hommat voi onnistua ilman mitään vahinkoja. Paisuvat leivokset kutistuvat kokoon; hilloksi aiottu keitos ohenee liemeksi, tuossa on leivos tarttunut kuparimuottiin eikä sitä ole saatu ulos yhtenä kappaleena; tässä taas on jäänyt jotakin yli, kinkun luu, jäniksen etukäpälä, fasaanin takajalka. Ja kaikki, mitä ei voida tarjota juhlapöydässä, on palvelijoiden mielestä erinomaista herkkua; vieläpä paperikin, jolle leivokset ovat jättäneet jälkensä, nuollaan puhtaaksi, ja ollen sangen ylpeitä siitä, että on maistettu kaikkea, ennenkuin sisällä oleva herrasväki on saanut mitään.
Sohvi-rouva on tänään sangen antelias. Eikä vain antelias, mutta myös puhelias. Ja hänellä on kiitollinen kuulijakunta, etenkin, koska viiniä tarjotaan ateriaksi. Useita putinkeja on lautasliinaan kiedottuina keitetty punaviinissä, ja tätä punaviiniä voidaan nyt jakaa. Ei voi kuvitella mielessään mitään parempaa. Sohvi-rouva on pannut siihen myös muskottikukkaa, inkivääriä, kaneelia ja sokeria. On nautinto hörppiä sitä juomaa. Kamaripalvelija ammentaa liemikauhalla vaniljakeittoa kuskin kastaessa leipäänsä suklaavaahtoon. Onhan häiden aatto.
Mutta missä Atalia sitten on?
Hän ei ole täällä eikä tuolla.
Sisällä kuiskailevat rakastavaiset luulevat hänen olevan yhdessä äitinsä kanssa huvittelemassa keittiössä Täällä taas luullaan hänen olevan morsiusparin kanssa mykkänä todistajana kahden hiutuvan rakastavaisen onneen. Tai kenties ei ajatella enemmän täällä kuin siellä häntä, aivankuin häntä ei olisikaan olemassa.
Ja kuitenkin olisivat asiat hyvin, jos hetkiseksi keskeytettäisiin puhe kummassa paikassa tahansa ja kysyttäisiin: "Missä Atalia on?"