Siten he kamppailivat äänettömästi pimeässä ja matto vaimensi heidän askeleittensa äänen.
Nyt kuuluu aavemainen ääni viereisestä huoneesta.
"Murhaaja!" mylvii epätoivoissaan kirkuva ääni.
Se on Sohvi-rouva.
Tämän huudon kuullessaan kivettyvät. Atalian jäsenet.
Uhrin lämmin veri virtaa hänen kasvoilleen.
Viereisestä huoneesta kuuluu akkunalasin helinää ja rikkomastaan akkunasta huutaa Sohvi-rouva kimeällä äänellä hiljaiselle kadulle:
"Murhaaja! Murhaaja!"
Kauhuissaan tästä hälyytyksestä päästää Atalia sapelin ja käyttää molemmat kätensä vapauttamaan tukkaansa Timean sormista; nyt on hän ahdistettu, nyt on hänellä hätä.
Heti kun hän on irrottanut tukkansa, työntää hän Timean luotaan, juoksee aukon luo, joka johtaa piilopaikkaan ja vetää pyhimyksenkuvan kehyksen hiljaa kiinni.