Hän ravisteli muutamia nukkujia ja huusi heidän nimensä heidän korviinsa, mutta he vaipuivat takaisin heräämättä.
Portilta kuului pyssynpäiden iskujen kaiku.
Ei ovenvartiaakaan saatu hereille.
Mutta portinavain oli hänen taskussaan.
Sohvi-rouva otti suurilla ponnistuksilla avaimen esiin ja juoksi pimeän käytävän läpi, pimeitä portaita alas, pimeää eteistä kohti ajatellen kauhuissaan: "Ajatteles, jos nyt töytäisit murhaajaan!" ja sen vieläkin kauheamman kysymyksen alati noustessa hänen mieleensä: "Mitä jos tuntisitkin murhaajan? Oi, kukahan se voi olla?"
Vihdoin viimein hän pääsi portin luo, ja löysi lopuksi avaimen reiän ja avasi.
Ulkoa tunki sisään kirkas valo, siellä seisoi, paitsi sotilasvartiota, poliiseja lyhdyt käsissään. Kaupungin käskynhaltijakin ja lähinnä asuva rykmentinlääkäri tulivat rientäen sinne, mutta vain kiireesti sieppaamissaan pukimissa.
Herra Katshuka juoksi ylös portaita vastaanottohuoneeseen ja seisoi pian sen oven luona, joka johti suoraan Timean huoneeseen. Se oli suljettu sisältäpäin. Hän pani olkapäänsä ovea vastaan ja mursi siten lukon.
Timea makasi lattialla hänen edessään tajuttomana ja verissään.
Majuri nosti hänet ylös ja kantoi hänet käsivarsillaan vuoteeseen.