Puoleen vuoteen hän ei ollut nähnyt tyttöä
Hänen kaikki ajatuksensa olivat jälleennäkemisen ilossa. Valveilla ollen ja unessa hän oli täynnä polttavaa kaihoa.
Tuskin hän saattoi odottaa päivän sarastamista. Jo aamun koittaessa hän nousi, ripusti metsästyslaukun selkäänsä, heitti pyssyn olalleen eikä jäänyt odottelemaan isäntänsä ylösnousua. Lähtien pappilasta hyvästiä sanomatta hän riensi alas metsäiselle Tonavan rannalle.
Tonava tekee hyvän työn laajentamalla vuosi vuodelta rantametsikköään, sillä kuta kauemmas virta vetäytyy, sitä kauemmas siirtyvät myös rajavartioiden vahtikojut, jotka rakennettiin jo kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Se, joka aikoo passitta virran toiselle puolelle, tapaa metsikössä täysin puolueettoman alueen.
Timar oli edeltäkäsin lähettänyt uuden veneen yllämainitun kalastajamökin luo, jonne hänellä oli tapana käydä jalkasin. Hän löysikin veneen sieltä ja läksi yksin soutamaan kaislikkoa kohti.
Vene liukui kuin kala veden pinnalla, mutta nopeus ei ollut yksinomaan sen ansio.
Oltiin jo huhtikuussa ja kevät oli tullut. Ostrovasaaren puut olivat vihreinä ja kukassa. Sitä enemmän hämmästyttävä oli näky toisella puolella. Vapaalla Saarella ei näkynyt ensinkään vehreyttä. Se näytti palaneelta.
Kuta lähemmäs hän tuli sitä tarkemmin hän saattoi erottaa kaiken.
Saaren pohjoispuolella olivat kaikki puut ruosteenkarvaisia.
Kiihtyvällä nopeudella liukui vene kaislikon halki. Kun Mikael saapui rannalle, huomasi hän suuren joukon puita kuivuneeksi. Ne olivat Terese-rouvan lempipuut — pähkinäpuut. Ne olivat kaikki, ensimmäisestä viimeiseen aivan kuihtuneet.
Mikael tunsi alakuloisuutta tämän nähdessään. Ennen, hänen saapuessaan tänne seisoivat metsät ja ruusuaitaukset vehreydessään, nyt olivat vastassa kuivuneet puut. Huono enne!