Yhteiskunnan villit tulivat Teresen luo, kun joku onnettomuus oli kohdannut heitä. Nämä ihmiset kulkevat usein sellaisissa paikoissa, joissa he saavat haavoja, pahoja syviä asehaavoja. He eivät voi mennä niitä näyttämään rykmentinlääkärille, sillä seuraus olisi kuulustelu. Mutta saaren rouvalla on lääkkeitä, millä parantaa haavoja; hän osaa sitoa ammottavia haavoja ja antaa heille haavapalsamia; hän osaa myös hoitaa luumurtoa. Näillä seuduin, etenkin Turkin puolella, on eräänlaatuinen ilkeä ihopaise yleinen. Niitäkin osasi Terese parantaa yksinkertaisilla yrteillä, joiden voiman hätä oli opettanut hänen keksimään. Senkintähden etsivät sairaat häntä ja pitävät salassa hänen oleskelupaikkansa, syystä että he tietävät lääkärien ja apteekkarien vihaavan puoskareita.
Yhteiskunnan villeillä on myös usein riitaisuuksia keskenään. Näitä he eivät voi jättää tuomarin ratkaistaviksi. He tietävät liian hyvin tämän panevan sekä syyttäjän että syytetyn häpeäpaaluun. He tulevat senvuoksi viisaan saarenrouvan luo ja jättävät riitansa hänen ratkaistavakseen, ja hänen tuomionsa on heille sellainen tuomio, johon jokaisen on tyydyttävä. Useimmissa tapauksissa on kysymys verikostosta. Terese osaa rauhoittaa raivoisia riitapuolueita ja nämä pitävätkin ne rauhanlupaukset, jotka he tekevät hänen edessään.
Välistä eksyy hänen mökkiinsä joku umpimielinen olento, joka arkana karttaa ihmiskatseita ja pakenee ihmisten ilmoilta — rikollinen, jota omatunto ajaa ja jolla ei ole rohkeutta mennä sielunpaimenen luo peläten helvettiä ja vankeutta. Saarenrouva osaa parantaa niitäkin. Hän vuodattaa lievittävää palsamia heidän sydämiinsä, uskoa jumalalliseen armahdukseen, johon hän itse uskoo.
Välistä tulee vainottu, väsynyt ja nälän ja janon näännyttämä ihminen salaa hänen ovensa kynnykselle. Hän ei kysy: "Mistä olet ja minne menet?" Hän ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja päästää hänet luotaan virkistyneenä ja levänneenä täytettyään hänen pussinsa eväillä.
Hänet tuntee moni, jonka uskonto on vaitiolo, eikä ole ainoatakaan salaista liittoa, joka kykenisi liittämään vanhaa ja nuorta niin lujasti yhteen kuin nämä ihmiset ovat kiintyneet saarenrouvaan.
Kaikki myös tietävät, ettei hänellä ole rahoja; ahneudellakaan ei ole mitään syytä tahtoa pahaa hänelle.
Timar tuli siihen vakaumukseen, että hän oli paikassa, minkä ylitse vuosisadat saisivat vierähtää, ennenkuin sen ja sen asukkaiden historia olisi vedetty siihen kaaokseen, jota kutsutaan maailmaksi.
Timar saattoi täällä jatkaa rakennustyötään pelkäämättä, että maailma milloinkaan tulisi tietämään Mikael Timar von Levetinczyn, hovineuvoksen, maatilainomistajan, pankkiirin, joka käsitteli miljoonia, toimivan täällä rakennustöissä ja levätessään raskaan päivätyönsä jälkeen ottavan esiin kynäveitsensä leikelläkseen varjostinta pajunvitsoista lapsiparalle, jolla ei ollut isää eikä äitiä eikä edes kunnon nimeä.
Ja mitä riemua hän täällä tunsikaan! Kuinka hartaasti hän kuunteleekaan lapsen ensimmäisiä puheyrityksiä. Kuinka lapsukainen paneekaan parastaan yritellessään muodostella tottumattomilla huulillaan tätä sanaa!
"Pappa!"