Hänkin, jonka piti huolellisesti säilyttää ja kätkeä salaisuus, rakastavan tytön äiti, hänkin ilmaisee nyt salaisuuden.
"Hän rakastaa, hän rakastaa niin suuresti, että hän voi kuolla siitä."
… Ei, ei, niin ei saa käydä… Timar eli saarella sellaisen päivän, joka vastaa ijäisyyttä — äärettömien tunteiden päivän. Se päivä oli itsensä unhottamista ja hereilläolon unelmia, silloin kaikki unelmien kaiho oli todellisuutena edessä.
Mutta viettäessään saarella kolmatta yötä ja palatessaan onnellisen, haaveellisen yhdessäolon jälkeen kuun valaisemasta lumotusta maailmasta takaisin yksinäiseen, pimeään makuuhuoneeseensa, silloin vaati hänen sisäinen syyttäjänsä tilinteolle. Se syyttäjä ei antanut uuvuttaa itseään uneen eikä vaimentaa ääntään kuulumasta.
"Mitä sinä täällä teet? Tiedätkö, mitä nyt teet? Sinä teet itsesi syypääksi varkauteen, murhapolttoon ja murhaan. Tämä naisparka on ajettu pois maailmasta ja hänet on ryöstetty köyhäksi; hänet on sylilapsen kera ajettu maanpakoon asumattomalle saarelle; hänen nuori puolisonsa on heitetty itsemurhaajan hautaan, hänestä on tehty ihmisvihaaja ja jumalankieltäjä. Ja nyt sinä hiivit hänen suosioonsa, riistät hänen ainoan, kalleimman aarteensa ja saatat kuolemaa, surua ja häpeätä onnettoman viimeiseenkin turvapaikkaan. Sinä olet huonompi kaikkia muita, jotka rikkipoljetun käärmeen kirousta noudattaen harhailevat ympäri maailmaa, kunnes kirous kohtaa heidät. Sinä murhaat täällä sielun rauhan. Sinä varastat viattoman sydämen ja jätät omasi sijaan. Sinä olet hullu tai olet siksi tulossa. Pakene täältä!"
Takaa-ajajan ääni ei sallinut hänen nukahtaa. Hän ei saanut rauhaa koko yönä. Aamunsarastus tapasi hänet jo ulkona puiden alla.
Hänen päätöksensä oli tehty. Hän halusi pois täältä — eikä aikonut palata pitkiin aikoihin. Ei ennen kuin hänkin olisi unohtanut eläneensä täällä kokonaista kolme päivää siinä luulossa, että hänen oli sallittu olla onnellinen.
Kun aurinko nousi oli hän jo kiertänyt koko saaren ja palatessaan aamukävelyltään hän löysi Terese-rouvan ja hänen tyttärensä kattamassa aamiaispöytää. "Minun on tänään lähdettävä", sanoi Mikael Tereselle.
"Niinkö pian!" kuiskasi Noëmi.
"Hänellä on paljon tekemistä", lausui Terese tyttärelleen.