Mikael saattoi vaimonsa ja Atalian sinne. Tässä lauhkeassa, suojaisessa Tyrolin laaksossa etsi hän Timealle asunnoksi huvilan, jonka puutarhassa oli pieni schweitziläis-tyylinen huvimaja. Hän tiesi sillä ilahuttavansa Timeaa.
Talven kuluessa hän kävi siellä usein Timeaa tervehtimässä erään vanhanpuoleisen miehen seurassa ja hän huomasi Timean todella pitävän lempipaikkanaan huvimajaa puutarhassa.
Hän rakennutti nyt Komorniin samanlaisen. Szekliläismestari, jonka hän oli vienyt mukanaan Meraniin oli mestari niissä asioissa. Hän oli piirtänyt huvimajan Meranissa ja sen sisustuksen pienimpiä pikkuseikkoja myöten sekä laittoi nyt työpajansa Timarin taloon Serberkadulle ja ryhtyi toimeen. Ei kukaan saanut tietää asiasta, sillä talo piti tulla yllätyksenä. Mutta nyt tarvitsi mestari sälliä, joka auttaisi häntä työssä. Oli tuskin mahdollista löytää sellaista, joka ei juoruaisi muille. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin että Timar suostui rupeamaan sälliksi, ja nyt hän kilpaa mestarinsa kanssa käsitteli kirvestä, poraa, sahaa, sorvia y.m. puusepänkaluja.
Mutta mitä mestariin itseensä tulee, ei hän olisi, vaikka hänen suunsa olisi suljettu Salomonin sinetillä, voinut pitää salaisuutta takanaan, vaan hän kertoi sunnuntai-iltana läheisimmille ystävilleen, tietenkin salaisuudessa, minkä yllätyksen herra Levetinczy valmisti rouvalleen. Nyt aluksi järjestettiin eri osat ja liitettiin ne yhteen; sitten kun kaikki olisi valmista pystytettäisiin talo Monostorpuutarhaan. Hän itse, upporikas herra von Levetinczy, ei pitänyt itseään liian hyvänä työskentelemään puusepän työssä aamusta iltaan ja hän oli jo niin taitava, että saattoi milloin tahansa ruveta sälliksi. Hän ei ensinkään välittänyt liikeasioistaan, ne hän jätti asiamiesten huoleksi, ja itse hän seisoi koko päivän työpajassa sahaten, höyläten ja sorvaten. Mutta tätä ei saisi kertoa kenellekään, sillä armolliselle rouvalle piti valmistaa todellinen yllätys hänen kotiin palatessaan.
Mutta pian tiesi koko kaupunki salaisuuden, ja siten sai Sohvi-rouvakin tiedon siitä. Hän kirjoitti asiasta Atalialle ja Atalia kertoi Timealle, joten tämä jo edeltäkäsin tiesi, että Mikael hänen palatessaan Komorn'iin keväällä ajaisi ensimmäisenä kevätpäivänä Monostorkukkulalle, missä heillä oli kaunis hedelmäpuutarha. Siellä, kukkulan Tonavan puoleisella rinteellä hän olisi löytävä kauniin Meranilaisen huvimajansa sekä ompelupöytänsä akkunan ääressä, valkopyökistä tehdyn kirjahyllynsä hänen lempikirjoineen, koivunoksista punotun nojatuolinsa kuistilla ja kaikki tämä on oleva hänelle yllätyksenä ja hänen on hymyiltävä ikäänkuin ilostuisi suuresti, ja kun hän kiittelee mestaria, joka on valmistanut kaikki niin hyvin on hän kuuleva tämän sanovan: "Kiitos ei kuulu minulle, armollinen rouva, vaan sällilleni, joka on suorittanut kauneimmat puuleikkaukset. Kuka on laittanut tämän paneelin, nämä keveät ristikot, nämä pilarien kapiteelit? Sällini, ja kuka oli sällini? Armollinen herra Levetinczy itse! Tämä malli on hänen työtään, armollinen rouva."
Ja sitten täytyy Timean taas hymyillä ja etsiä sanoja kiitollisuuttaan ilmaistakseen.
Vain sanoja! Sillä lahjoittakoon hän vaimolleen kalleuksia tai antakoon hän hänelle kovaa ruisleipää, jota hän ansaitsee päivätöillään, vaimonsa rakkautta hän ei kuitenkaan voi ostaa.
Kaikki kävikin näin.
Keväällä Timea palasi kotiin; Monostor-yllätys oli suunnitelmanmukaisesti järjestetty suurin kemuin ja monin vierain. Timean kasvoilla leijaili raskasmielinen hymyily, Timarin kaino hyvyys, niin yhden kuin toisenkin vieraan kasvoilla kateus.
Naisvieraat arvelivat, ettei mikään vaimo ollut Timarin veroisen miehen vertainen. Hän on aviomiehen ihanne. Mutta miehet olivat toista mieltä. He pitivät sitä huonona merkkinä, että miehen täytyi pyrkiä vaimonsa suosioon lahjoilla ja imartelulla.