Vain Atalia vaikeni. Hän etsi salaisuuden ariadnelankaa, mutta turhaan.
Timeaan nähden hän oli varma asiastaan. Hän kärsi lakkaamatta ja kuihtui. Se myrkky surmaa hitaasti, joka ei ole ruumiissa vain sielussa.
Se surmaa hitaasti mutta varmasti.
Mutta miten on Timarin laita? Hänen kasvoillaan välähti jotakin onnen tapaista, mutta mistä hän oli sen varastanut? Hän oli pelkkää huomaavaisuutta ja pyrkii Timean suosioon kaikin voimin. Mitä hän sillä tahtoo salata? Maailman silmissä hän näyttäytyi mitä hellimpänä ja onnellisimpana puolisona. Mitä etuja hän voisi sillä saavuttaa? Seurassa hän on puhelias ja hyvällä tuulella, Atalian seurassa vapaa, miltei hyväntahtoisen välinpitämätön, ikäänkuin hän jo olisi unohtanut, mitä hän oli tältä kuullut ja mikä oli loukannut häntä sydänjuuria myöten. Vieläpä hän tanssikin Atalian kanssa kotiljonkia.
Onko hän onnellinen? Vai onko hän vain olevinaan? Olisiko hän jo tylstynyt vai tahtoisiko hän saavuttaa mahdottomia? Tahtooko hän valloittaa Timean sydämen? Olisi turha vaiva yrittääkin. Tietäähän Atalia sen omista tunteistaan. Hänelle on ilmestynyt uusia kosijoita, useampiakin — rehellisiä pikku porvareita, jotka pystyivät elättämään vaimon; mutta hän on hyljännyt heidän tarjouksensa. Hänelle ovat kaikki miehet välinpitämättömiä. Hän ei voi rakastaa muita kuin sitä yhtä, jota hän vihaa. Vain Atalia ymmärsi Timeaa.
Mutta vaikka hän ymmärtääkin Timeaa, ei hän saata käsittää Mikaelia. Tämä mies, jolla on niin hymyilevät kasvot ja imarteleva käytös ja niin hyväntahtoinen mielenlaatu pysyy hänelle arvoituksena. Hän on kultapoika, jossa ei voi keksiä ainoatakaan ruostetahraa.
Mikael huomasi usein Atalian silmissä tutkivan katseen, ja silloin sanoi joku ääni hänen sielunsa tummassa syvyydessä hymyillen:
"Mieti, mieti sinä vain, jos saat selville! Et sinä eikä kukaan muukaan ole saapa selville, miksi minä tein puusepäntyötä koko talven. Minä olen tehnyt sitä oppiakseni rakentamaan samanlaisen rakennuksen eräälle nimettömälle olennolle eräässä maailman etäisessä kolkassa. Rakkaudesta erääseen olentoon, joka asuu siellä, olen tehnyt työtä käteni rakoille. Arvaa sinä, talon suojeluspaholainen, mikä sen olennon nimi on!"
Timar kutsui taas etevimmät lääkärit luokseen neuvottelemaan Timean terveyden tilasta. Tällä kertaa ehdotettiin Biarritzin kylpylaitosta. Mikael saattoi itse Timean sinne, järjesti hänen asuntonsa mahdollisimman mukavaksi, huolehtien siitä, että hän puvuissa ja vaunuissa saattoi kilpailla minkä englantilaisen ladyn tai venäläisen ruhtinattaren kanssa hyvänsä sekä jätti hänelle täysinäisen rahakukkaron pyytäen hänen jättämään sen takaisin tyhjänä. Ataliaakin kohtaan hän osottautui sangen jalomieliseksi. Kylpyvieraiden luetteloon hän merkitsi hänet Timean serkuksi ja hänen täytyi samoinkuin Timeankin, muuttaa pukua viisi kertaa päivässä.
Voiko perheenpäämiehen velvollisuuksia täyttää oivallisemmin?