Noëmi pysyi koko yön sairasvuoteen vieressä. Hän ei edes mennyt Dodia katsomaan. Poika nukkui Teresen kanssa ulkomaisessa huoneessa.
Neljännentoista päivän aamuna, kun Mikael makasi sikeässä unessa, kuiskasi Terese Noëmin korvaan:
"Pikku Dodi on sangen sairas."
Lapsikin!
Noëmi parka!
Pikku Dodilla oli kuristustauti, pahin lastentauti, johon nähden lääkärien taito useimmiten on aivan voimaton.
Mikael nukkui, kuten sanottu, silloin kun Terese ilmoitti Noëmille asian.
Kuolemankauhussa Noëmi riensi lapsensa luo. Lapsiraukan viattomat kasvot olivat aivan muuttuneet. Se ei itkenyt. Tähän tautiin ei kuulu valitushuutoja, mutta sitä hirveämmät ovat tuskat.
Oi kuinka ne olivat hirveät! Lapsi, joka ei saata valittaa ja ihminen, joka ei saata auttaa!
Noëmi katsahti äitiinsä tuijottavin katsein ikäänkuin kysyen: