"Eikö sinulla ole mitään parannuskeinoa tähän sairauteen?"
Terese ei voinut kestää hänen katsettaan. "Niin monta kurjaa, sairasta, kuolevaa olet sinä auttanut ja häntä yksin et osaa pelastaa?"
"Ei ainoatakaan keinoa!"
Noëmi polvistui pojan vuoteen viereen, painoi huulensa hänen huuliaan vastaan ja änkötti hiljaa:
"Mikä sinua vaivaa, pieni, rakas lapseni, mikä sinua vaivaa, enkelini? Katso minuun kauniilla silmilläsi!"
Mutta lapsi ei tahtonut katsoa häneen kauniilla silmillään, ja kun se vihdoin, monien suudelmien ja rukousten perästä avasi silmänsä, oli sen katse niin kaamea. Lapsen katse, joka jo on tullut siihen, että se pelkää kuolemaa.
"Oi, älä katso minuun, älä katso!"
Lapsi ei itkenyt, vaan päästi vain kuuluviin käheän yskähdyksen.
"Kunhan sairas tuolla sisällä vain ei kuulisi!"
Noëmi piti vavisten lasta sylissään kuunnellen koko ajan, oliko viereisessä huoneessa nukkuja herännyt.