"Oi, on, sangen hyvin."
(Kolme jalkaa multaa päällä.)
"Kanna hänet tänne, kun taas menet ulos."
Nämä sanat kuullessaan ei Noëmi enää voinut pysyä huoneessa. Hän meni ulos puutarhaan, heittäytyi Teresen kaulaan ja painoi häntä kiihkeästi vastaansa. Mutta ei hän nytkään itkenyt. Se ei ollut hänelle luvallista.
Sen jälkeen hän hoiperteli kauemmas. Hän meni kyynelpajun luo, taittoi puoliauenneen nupun ruusupensaasta ja meni takaisin Mikaelin luo.
"No, kuinka on Dodin laita?" kysyi Mikael kärsimättömästi.
Noëmi polvistui hänen vuoteensa viereen ja ojensi hänelle ylpeänä hymyillen — valkoisen ruusun nupun.
Mikael otti sen alkaen haistella sitä.
"Kummallista!" hän sanoi. "Tämä ruusu ei ensinkään tuoksu, aivankuin se olisi kasvanut haudalla."
Noëmi nousi ylös ja meni ulos.