"Mikä hänen on?" kysyi Mikael kääntyen Teresen puoleen.
"Älkää pahastuko", sanoi Terese hiljaisella, lepyttelevällä äänellä. "Te olette ollut vaarallisesti sairas. Taivaalle olkoon kiitos, että se nyt on onnellisesti ohi, mutta tauti tarttuu, etenkin toipumistilassa. Olen senvuoksi kieltänyt Noëmia tuomaan lasta luoksenne, ennenkuin te olette täysin terve. Kenties tein väärin, mutta tarkoitin hyvää."
Mikael puristi Teresen kättä.
"Olette menetellyt aivan oikein. Ja minä tyhmyri, joka en itse ajatellut sitä! Olipa se hyvä ajatus! Kenties hän ei ensinkään oleskele viereisessä huoneessa?"
"Ei. Me olemme valmistaneet pienen asunnon puutarhaan."
Hän ei valehdellut — raukka!
"Olette hyvin hyvä, Terese. Menkää nyt Dodin luo ja lähettäkää Noëmi tänne. En enää milloinkaan pyydä häntä tuomaan Dodia luokseni. Mutta heti, kun voin nousta ylös, heti kun voin mennä ulos, viette minut hänen luokseen?"
"Viemme kyllä, Mikael."
Tällä hurskaalla petoksella heidän onnistui rauhoittaa. Mikaelia, siksi kunnes hän nousi ylös ja oli onneksi voittanut taudin.
Hän oli kuitenkin vielä hyvin sairas ja saattoi tuskin kävellä.